Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

Henkilö  |  08.12.2016

Pelkääkö koirasi kovia ääniä? – näin hoidat paukkuarkuutta

Uusivuosi ja ilotulitteet ovat monen koiran kauhistus. Eläinlääkäri Tuulia Appleby rohkaisee hoitamaan paukkuarkuutta lääkkeillä.

Mistä koiran paukkuarkuus johtuu?

Koirilla on geneettinen alttius ääniherkkyyteen ja paukkuarkuuteen. Joillekin roduille ja yksilöille se kehittyy helpommin.

Koira voi olla synnynnäisesti herkkä äänille tai paukkuarkuus voi kehittyä, jos koira säikähtää kovaa ääntä, kuten rakettia. Pelko pahenee, jos sitä ei hoideta. Rakettia säikähtänyt koira voi alkaa pelätä myös ukkosta ja lopulta pelkkää pimeää tai sadetta, joka muistuttaa pelottavasta äänestä.

Miten paukkuarkuus ilmenee?

Pelko ilmenee asteittain ja yksilöllisesti. Koira voi olla vain vähän jännittynyt, kuljeskella hermostuneesti tai hakea läheisyyttä. Yleistä on, että koira piiloutuu esimerkiksi kylpyhuoneeseen, missä äänet kuuluvat vaimeampina ja raketit eivät välky. Koira voi myös läähättää, kuolata tai paniikkikohtauksessa pissata alleen.

Miten koiran oloa voi helpottaa uudenvuodenaattona?

Parasta on välttää laukaisevia tekijöitä eli ulkoiluttaa koira ennen iltakuutta, vetää verhot ikkunan eteen ja laittaa vaikka radio päälle, jotta rakettien äänet eivät erottuisi niin selvästi.

Jos koira on vain vähän jännittynyt, asiasta ei kannata tehdä suurta numeroa lohduttamalla liikaa. Omistajan on hyvä pysyä rauhallisena, antaa koiralle läheisyyttä, jos se hakee sitä ja tehdä piilopaikasta mahdollisimman mukava, jos koira piiloutuu.

Apteekista saa feromonituotteita, jotka voivat auttaa rauhoittumaan. Pelkoa ne eivät kuitenkaan poista.

Voiko pelkoa hoitaa lääkkeillä?

Ehdottomasti, jos ongelma on vaikea. Lääkkeet ehkäisevät pelon pahenemista, vaikka koira ei niillä täysin rauhoittuisikaan. Kannattaa ottaa ajoissa yhteyttä eläinlääkäriin sopivan lääkkeen ja annostuksen löytämiseksi. Uudenvuodenaattona on myöhäistä soittaa.

Vuosi sitten markkinoille tuli koirille tarkoitettu, pelkoa poistava ja lyhytvaikutteinen lääkegeeli, joka levitetään suun limakalvoille. Sen vaikutukset ovat lupaavia.

Eläinlääkärit voivat hoitaa koirien pelkoa myös ihmisillä käytettävillä lääkkeillä. Ne voivat rauhoittaa tai vaikuttaa päinvastaisesti. Siksi lääkkeen sopivuus on varmistettava etukäteen.

Voiko koiran opettaa pois pelosta?

Voi, mutta se on työlästä. Koira totutetaan ääniin järjestelmällisesti ja asteittain siten, että vaimeaan ääneen yhdistetään jokin kiva asia, kuten makupala. Toistoja tarvitaan useita, eikä koira saa säikähtää opetustilanteessa tai tulee takapakkia.

Teksti Jenni Juntunen, kuva Katri Lehtola

Julkaistu Terveydeksi! 4/2016

Apteekki

APTEEKKIHAKU