‹ Takaisin

;JENNI JUNTUNEN  |  08.02.2016

Nuori, pidä huolta luustosta

Terveelliset elämäntavat tukevat vahvan luuston kehittymistä.

Luuston huippumassa saavutetaan 20–30 vuoden iässä, ja luja luusto rakennetaankin jo lapsuudessa ja nuoruudessa. Valinnoilla on siis väliä.

Nykynuorilla luustoterveyden haasteina on erityisesti liikunnan määrän väheneminen, istumisen lisääntyminen sekä ruokavalion yksipuolistuminen. Myös tupakointi ja laihduttaminen haittaavat luuston kehittymistä.

Lokakuussa avattu, nuorille suunnattu Suomen Luustoliiton julkaisema eikuulumulle.fi-verkkosivusto esittelee elintapojen vaikutusta luustoterveydelle. Sivustolla käsitellään esimerkiksi monipuolisen ravinnon merkitystä luustolle sekä tupakoinnin haurastuttavaa vaikutusta.

Luustoterveydestä nuorille: eikuulumulle.fi