Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

  |  19.08.2015

Terveydeksi!-lehdellä yhä vahvempi suhde lukijoihinsa

Yleinen tyytyväisyys lehteen on erittäin korkealla tasolla.

Terveydeksi!-lehti on vahvistanut suosiotaan lukijoidensa keskuudessa.

Tuoreen lukijatutkimuksen mukaan yleinen tyytyväisyys lehteen on huomattavan korkealla tasolla. Erittäin tyytyväisten lukijoiden osuus on selvästi kohonnut aiemmasta ja on nyt 43 prosenttia. Tyytyväisten ja erittäin tyytyväisten osuus kipuaa jo 95 prosenttiin.

Lehti ja sen sisältö koetaan myös erittäin hyödyllisiksi.

Tutkimuksesta vastannut Yrjö Lauha Focus Master Oy:stä toteaa, että lukutottumusten vahvistuminen on vastoin yleistä trendiä, sillä usein heidän tutkimiensa hyvin menestyvien lehtien on ollut vaikea saavuttaa aikaisempia hyviä tuloksia.

Tyytyväisyys heijastuu myös lehteen sitoutumiseen. Lehdellä on entistä enemmän säännöllisiä lukijoita, jotka seuraavat lehden jokaista numeroa. Tällaisten lukijoiden osuus on noussut nyt 68 prosenttiin. Edellisessä, vuonna 2011 tehdyssä lukijatutkimuksessa se oli 42.

Lukemiseen käytetään myös aiempaa enemmän aikaa ja entistä useampi lukija tutustuu laajasti lehden koko sisältöön.

Lauhan mukaan lukutottumusten osalta Terveydeksi!-lehti ei muistuta maksuttomaan jakeluun perustuvia asiakaslehtiä, vaan enemmänkin rahalla tilattavia harrastelehtiä, joilla on tyypillisesti vahvin lukijasuhde.

Onnistunut uudistus

Terveydeksi!-lehti uudistui merkittävästi viime vuoden alussa. Lukijatutkimuksen mukaan uudistus on ollut onnistunut ja lukijoiden mieleen. Yli puolet lukijoista on sitä mieltä, että lehti on kehittynyt kuluneen kahden vuoden aikana parempaan suuntaan.

– Toteutimme uudistuksen huolella ja lukijoita kuunnellen. Siksi olen erittäin ilahtunut siitä, että lehden kehittyminen on huomioitu näin positiivisesti, toteaa Terveydeksi!-lehden päätoimittaja Tiina Kuosa.

Hän muistuttaa, että ilman apteekkien aktiivista panosta jakelussa lehti ei voisi saavuttaa tällaista suosiota lukijoidensa keskuudessa.

– Uskon, että apteekit jakavat lehteä mielellään, sillä 96 prosenttia sen lukijoista kokee lehden saamisen ilahduttavan heitä. Se on siis mieluisa lahja apteekilta asiakkaalle.

Vuodesta 1983 lähtien ilmestynyttä Terveydeksi!-lehteä julkaisee ja kustantaa Apteekkariliiton viestintäyhtiö PharmaPress Oy. Apteekkariliiton jäsenapteekeissa jaettava maksuton lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja sillä on yli 1,1 miljoonaa lukijaa.

Terveydeksi!-lehden lukijatutkimukseen osallistui noin 1 000 vastaajaa netti- ja lomakekyselyllä kesä-heinäkuussa.