‹ Takaisin

Apteekkari vastaa  |  24.09.2014

Onko vanhuksella liikaa lääkkeitä?

Isälläni, 83 v., on yli kymmenen lääkettä, sydänsairauksia ja eturauhassyöpä. Nyt hänelle on määrätty uutta unilääkettä, mielialalääkkeitä ja vahva kipulaastari. Hän on kolmen kuukauden aikana muuttunut sekavaksi, kaatuilevaksi ja henkeä ahdistaa. Jalkaterät ovat olleet kuukauden ajan todella turvonneet. Voisiko se johtua lääkkeistä? Mitä tehdään? Huolestuttaa.

Iäkkäiden hoidossa päätavoite mielestäni on, että heillä olisi mahdollisimman hyvä olla. Isällänne on monta sairautta ja lääkettä. Ilman perusteellisia taustatietoja tarkkaa vastausta ei voida antaa. Pitäisi miettiä lääke kerrallaan, mistä hänelle on todella hyötyä sairauden hoitamiseksi ja oireiden lievittämiseksi. Aina on mahdollista, että lääkehaitoilta vaikuttavat oireet liittyvätkin hänen sairauksiensa pahenemiseen.

Lääkkeiden kanssa joudutaan aina miettimään hyötyjen ja haittojen suhdetta. Esimerkiksi onko parempi olla väsynyt kuin kärsiä kivuista. Vai löytyisikö joku muu kipulääke? Oman lääkärin kanssa pitää jutella uudelleen, kun isänne voi noin huonosti.

Myös apteekissa tehtävä lääkehoidon kokonaisarviointi (LHKA) auttaisi varmasti isäänne ja Teitä eteenpäin tässä ongelmallisessa tilanteessa. Lääkehoidon kokonaisarviointi on lääkärin työn tueksi suunniteltu palvelu. Siinä ratkotaan lääkärin lähetteellä erilaisia lääkehoitoon liittyviä ongelmia ja varmistetaan, että potilaan lääkitys on tarkoituksenmukainen. Aloitteen arviointiin voi tehdä esimerkiksi potilas itse tai omainen. Arvioinnin tekee erityispätevyyskoulutuksen suorittanut farmasian ammattilainen, jolla on käytössään kattavat potilastiedot. Palveluun kuuluu asiakkaan haastattelu. Lääkäri saa arvioinnin huomioista raportin mahdollisia lääkitysmuutoksia varten. Palvelua tarjoavat apteekit löytyvät osoitteesta Apteekkariliitto.fi > Apteekkihaku > Erityispalvelut-valikosta ”lääkehoidon kokonaisarviointi”.

Apteekkari Merja Aaltonen, Heinolan Keskusapteekki

Apteekki

APTEEKKIHAKU