Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

Henkilö  |  26.09.2016

Nolottaako gynekologilla? Kerro rohkeasti vaivoistasi

Arkaluonteisimmatkaan naistenvaivat eivät ole lääkärille vieraita. Urogynekologi Pauliina Aukee rohkaisee potilaita kertomaan vaikeista asioista – vaikka sitten paperilapulla.

Mistä naiset arastelevat puhua gynekologille?

Kun hoitaja juttelee lääkärin vastaanoton jälkeen potilaan kanssa jatkohoidosta, paljastuu välillä arkoja asioita, kuten parisuhteeseen liittyviä tilanteita. Tutkittua tietoa on siitä, että pidätyskyvyn menettämiseen liittyvistä ongelmista ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä on vaikea kertoa.

Mikä auttaisi ottamaan vaikeat asiat puheeksi?

Toisia helpottaa, kun he voivat etukäteen kirjoittaa arat asiat ylös ja tuoda paperin vastaanotolle. Lääkärille voi myös sanoa, että on vielä asia, jota ei uskalla kertoa nyt tai jonka haluaa kertoa myöhemmin. Luottamukselliseen lääkärisuhteeseen kuuluu, että kaikenlaisista asioista voidaan puhua ajan ja paikan sallimissa rajoissa.

Puhuvatko nuoret rohkeammin kuin vanhempi sukupolvi?

Nuoret puhuvat seksiin liittyvistä asioista varsin selkein sanoin. Onneksi kouluissa on terveyskasvatusta – on helpompi keskustella asioista, kun perustermit emätin, kohtu ja munasarjat sekä kuukautiskierto hallitaan.

Tutkimuskin voi jännittää. Miten nolostelun voi voittaa?

Monet asennoituvat gynekologiseen tutkimukseen samoin kuin hammaslääkärikäyntiin: lääkärin on katsottava, että kalusto on kunnossa. Gynekologi voi tehdä päivässä jopa 20 tutkimusta, joten hän on nähnyt kaikennäköistä. On parempi tulla kysymään ajoissa asiantuntijalta, kuin piilotella pitkiä aikoja poikkeavia pallukoita tai vuotokohtia.

Itsensä paljastaminen voi ymmärrettävästi ujostuttaa. Monilta vastaanotoilta löytyy kysyttäessä suojatakki, mutta nykyisin hyvin harva varsinkaan nuorista haluaa sellaista. Vanhemmat rouvat pukeutuvat mielellään hameeseen ja sukkiin, jotta ei tarvitse olla paljaana tai palella.

Pitääkö hävetä, jos edellisestä gynekologikäynnistä on vierähtänyt aikaa?

Ei ole mitään näyttöön perustuvaa suositusta siitä, että oireettomia naisia pitäisi tutkia tietyin väliajoin. Jos on tottunut käymään tarkastuksissa, 2–3 vuotta voisi olla sopiva väli.

Löydä lihaksesi

Lue juttu lantionpohjan lihasten harjoittelusta. >

teksti Jenni Juntunen, kuva Mikko Vähäniitty

Julkaistu Terveydeksi! 3/2016