Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

  |  23.12.2015

Nyt ajattelin syödä vähintäänkin liikaa!

Otsikko on Viivi ja Wagner -sarjakuvan sialta lainattu ajatus, mutta valitettavasti se tuppaa pitämään paikkaansa myös meillä ihmisillä.

Juhlapyhien aikaan on tarjolla niin monenlaisia herkkuja, että on suorastaan sula mahdottomuus syödä sopivasti. Jatkuva mässyttely ja ylensyönti voivat aiheuttaa painon nousun lisäksi muitakin ikäviä ongelmia. Tavallisimmin joulu kuitenkin kai närästää, ihan kirjaimellisesti.

Närästys on ikävä vaiva. Se tuntuu poltteena rintalastan takana. Vaiva syntyy siitä, kun hapanta mahanestettä pääsee nousemaan ruokatorveen. Tästä syystä nukkuminen hieman sängyn pää kohotettuna voi joskus auttaa vaivaan. Jotkin ruoka-aineet ovat erityisen herkkiä aiheuttamaan närästystä, mutta jouluna syynä lienee ruuan määrä ja joulun juomat: kahvi, tee, ja alkoholi. Stressikin voi altistaa vaivalle.

Jos närästyksen polte tuntuu ikävältä, voi sitä hoitaa apteekista saatavilla närästyslääkkeillä, kuten antasideilla, happosalpaajilla ja sukralfaatilla.

No, miksi ei kaupan samarineilla? Siksi, että hedelmäsuolavalmiste auttaa vain hetkellisesti, jos sitäkään. Hedelmäsuola on tarkoitettu neutraloimaan mahan happamuutta, mutta sen vaikutus on niin lyhytaikainen, ettei siitä ole närästyslääkkeeksi.

Miten sitten närästyslääkkeet toimivat? Apteekista saatavilla närästyslääkkeillä on erilaisia vaikutustapoja. Ne voivat vähentää mahahapon erittymistä (happosalpaajat), suojata mahan ärtynyttä limakalvoa (sukralfaatti) tai neutraloida mahahappoa (antasidit).

Osalla närästyslääkkeistä voi olla yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa, joten lääkkeen valintaan kannattaa apteekissa pyytää apua farmaseutilta, joka osaa arvioida, mikä lääke sopii parhaiten.

Toinen varoituksen sana: moni ikääntynyt on tottunut käyttämään lääkehiiltä helpottamaan pieniä mahavaivoja. Lääkehiili on kuitenkin tarkoitettu ensisijaisesti myrkytysten ensiapuun eli se on erittäin tehokas imemään itseensä muita aineita. Siksi sen käyttöä pitää välttää erityisesti, jos käytössä on muita lääkkeitä.

Ja kolmas tärkeä pointti: jos närästys ei hellitä muutamassa viikossa tai siihen liittyy voimakasta kipua, laihtumista tai nielemisvaikeuksia, on aina syytä kääntyä lääkärin puoleen. Silloin taustalla voi olla jokin muu syy kuin mässäily.

Katariina Kalsta
proviisori, Apteekkariliitto