‹ Takaisin

Ihonhoito  |  09.12.2014

Hiki on kehon hajuton apulainen

Hiihtäessä hikikarpalot valuvat pitkin selkää. Teinin kengät ovat hiestä märät. Työkaverilla on nihkeät kämmenet. Jumppasalissa haisee. Mistä kaikesta hikeä on syyttäminen – vai onko se viaton kaveri?

Hikoilu ei näytä ja tuoksu aina samalta, mutta varmaa on, että jokainen hikoilee. Se on olennainen osa elimistön lämmönsäätelyjärjestelmää.

– Ihmisen kehon lämpö pyrkii pitäytymään noin 37 asteessa. Vaikkemme tekisi mitään fyysisesti rasittavaa ja lämpötilaa nostavaa, hikoilemme silti vuorokauden ympäri, ainakin puoli desilitraa tunnissa. Aineenvaihduntamyllymme tuottaa lämpöä, ja hikoilu on tehokas keino poistaa sitä kehosta. Jos emme hikoilisi, elimistömme lämpötila nousisi liikaa, mikä haittaisi esimerkiksi kehon entsyymien ja valkuaisaineiden elintärkeää toimintaa, kertoo kliinisen fysiologian professori ja tutkija, ylilääkäri Anssi Sovijärvi.

Lämpötilan noustessa ihon verisuonet laajenevat ja hikirauhaset aktivoituvat niin sanotun autonomisen hermoston vaikutuksesta. Hikirauhasia on kaikkialla iholla. Pisarahikoilumme näkyy etenkin siellä, missä niitä on tiheimmin: kainaloissa, kämmenissä, jalkapohjissa ja sukuelimissä.

50 millilitraa eli puoli desilitraa hikeä tunnissa kuulostaa paljolta, mutta enimmän aikaa hikoilumme on iholta huomaamattomasti höyrystyvää vettä. Vaatii ruumiillista ponnistusta tai kehon lämpötilan nousua ulkoisista syistä, jotta hikoilu lisääntyy niin, että se tulee pisaroina näkyviin. Joillakin tätä aiheuttaa esimerkiksi mausteinen ruoka. Myös jännittäminen voi vaikuttaa autonomiseen hermostoon siten, että hikoileminen kiihtyy.

Bakteerit laittavat haisemaan

Peruskielenkäytössä sanotaan virheellisesti, että hiki haisee. Puhdas hiki ei kuitenkaan haise.

– Hiki on vain vettä, ja runsaammin hikoiltaessa siinä on mukana hajuttomia suoloja. Haju syntyy ihon bakteerien vaikutuksesta. Jokaisella on bakteereja ihollaan ja jokaisen bakteerikanta on yksilöllinen – siksi myös haju on yksilöllistä.

Bakteerien määrään iholla ja sitä kautta hajun muodostumiseen voi vaikuttaa hygienialla.

– Puhtaus on a ja o. Parasta olisi pestä iho happamalla pesunesteellä, joka pitää parhaiten huolta hyvästä bakteeritasapainosta, kertoo apteekkari Reija Yrjölä Tampereen Koivu Apteekista.

Hikoilua voi hillitä ja hajun muodostusta estää esimerkiksi apteekeissa myytävillä tuotteilla. Niitä on roll-on-, puikko-, suihke-, emulsio- ja liuosmuodossa. Jalkapohjiin suunnatut tuotteet ovat suihkeita ja talkkeja, ja ihon hautumakohtiin on olemassa omat talkkinsa. Tuotteet levitetään puhtaalle, hyvin kuivatulle iholle.

– Deodorantit vähentävät bakteerien muodostusta iholla ja peittävät hajua tuoksuillaan. Ne ovat teholtaan miedoimpia ja paljon käytettyjä. Antiperspiranttien alumiiniyhdisteet puolestaan muodostavat hikirauhasen pinnalle geelimäisen tulpan, joka estää hien eritystä hikirauhasesta. Lisäksi antiperspiranteissa on antibakteerisia ainesosia, jotka rajoittavat bakteerien toimintaa. Antiperspirantti vaikuttaa tehokkaimmin, kun sen levittää yötä vasten, Yrjölä neuvoo.

Elämänvaihe vaikuttaa

Hikoilun määrä vaihtelee yksilöittäin ja elämänvaiheiden mukaan. Vauvan lämmönsäätelyjärjestelmä on kehittymätön, eikä hän hikoile tehokkaasti. Teini-ikään tullessa autonomisen hermoston muutokset voivat kiihdyttää hikoilua. Naisilla sitä voivat vanhemmiten lisätä menopaussin hormonaaliset muutokset.

Hikoilu itsessään ei ole vaarallista. Se saattaa kuitenkin vaivata sosiaalisissa tilanteissa tai tuntua epämukavalta. Sovijärven mielestä deodorantit ja antiperspirantit ovat riittävä keino normaalin hikoilun hillitsemiseksi.

Hikoiluun on olemassa myös lääkkeitä ja hoitoja, mutta esimerkiksi botuliineja ja niin sanotun sympaattisen hermoston leikkaushoitoja Sovijärvi ei suosittele.

– Paikallinen ihon iontoforeesihoito, jossa ihon hikirauhasten aktiviteettia vähennetään sähkön avulla, on ehkä ainut jota voi ajatella, jos hikoilu on erittäin häiritsevää, hän arvioi.

Liikalihavuus on kiusalliselta tuntuvan hikoilun yleisin syy. Suuri kudosmassa tuottaa paljon lämpöä, joka poistuu hikoilemalla. Tähän auttaa painon pudotus.

Sairaudesta johtuvaa liikahikoilua ei ole syytä sellaisenaan hoitaa, vaan täytyy löytää hikoilun syyt ja puuttua niihin. Samoin jos esimerkiksi sosiaalisissa tilanteissa hikoilee kovasti, on syytä kiinnittää huomio psyykeen eikä hikoiluun oireena.

Taustalla sairaus?

On sairauksia, joiden oireena on lisääntynyt hikoilu etenkin yöllä. Lääkkeistä eräät masennuslääkkeet kiihdyttävät hikoilua.

– Hikoilun takia vastaanotolle tulevalta potilaalta voi löytyä esimerkiksi krooninen infektiosairaus tai jopa syöpä. Syövistä erityisesti leukemiaan ja imusolmukesyöpiin voi liittyä yöhikoilua, Sovijärvi kertoo.

Tavallisempaa on kuitenkin diabetekseen ja kilpirauhasen liikatoimintaan liittyvä liikahikoilu. Samoin uniapneassa, sydämen vajaatoiminnassa, sepelvaltimotaudissa, reumataudeissa ja refluksitaudissa hikoilu lisääntyy autonomisen hermoston häiriintyneen toiminnan vaikutuksesta.

Erilaiset kuumetta aiheuttavat taudit ovat yksi hikoilua lisäävä sairausryhmä. Kuumetaudeissa ei ole kyse autonomisen hermoston toimintahäiriöstä, vaan se liittyy aivojen hypotalamuksen lämmönsäätelykeskuksen toimintaan.

Hikoilu, sekä normaali että sairaudesta johtuva, lisääntyy yleensä yöllä. Yöllä autonomisen hermoston tasapaino muuttuu unen eri vaiheissa, ja ne muutokset voivat lisätä hikoilua. Yöllä myös olemme peiton alla, joten lämpö ei pääse helposti haihtumaan.

Teksti Irma Capiten, kuvat Riikka Hurri

Asiantuntijoina kliinisen fysiologian emeritusprofessori ja tutkija, ylilääkäri Anssi Sovijärvi, Helsingin yliopisto ja apteekkari Reija Yrjölä Tampereen Koivu Apteekki

Lisää tietoa

Eroon liiasta kosteudesta ja hajuhaitoista

1 Erittäin herkälle iholle Avene deodorant roll-on
Alkoholiton, hajusteeton, pitkävaikutteinen, tehokas deodorantti herkälle iholle. Hinta noin 16 euroa.

2 Tahraamatonta herkälle iholle Aco extra sensitive
Mietotuoksuinen, alkoholiton, tahraamaton herkän ihon deodorantti. Hinta noin 7 euroa.

3 Tehokas hajusteeton Stop 24 roll-on antiperspirantti
Hajusteeton, tehokas antiperspirantti. Hinta noin 14 euroa.

4 Tehokas iltatuote Vichy 72h stress resist anti-perspirant intense treatment
Vahvoja alumiinisuoloja sisältävä, pitkäkestoinen antiperspirantti. Paras teho saavutetaan käyttämällä yötä vasten. Hinta noin 14 euroa.

5 Kosteutta sitova A-talkki
Ihon kosteutta sitova, hautumista ehkäisevä talkki taipeisiin ja poimuihin. Hinta noin 5–6 euroa.

6 Kestoa herkälle iholle Triple dry roll-on 72 h
Alkoholiton, hajusteeton, pitkäkestoinen antiperspirantti myös herkkäihoisille ja hajusteallergisille. Teho säilyy urheilusuorituksessa ja suihkussa. Hinta noin 11–12 euroa.

7 Jalkahikoiluun Pharmacare feet deo spray
Alkoholipitoinen, tehokkaasti jalkahikoilua estävä, rauhoittava spray. Hinta noin 10 euroa.

8 Tehoa herkälle iholle Vichy 48h soothing anti-perspirant
Miedosti hajustettu, alkoholiton, tahraamaton, tehokas antiperspirantti herkälle iholle. Hinta noin 14 euroa.

Tiedot antoi apteekkari Reija Yrjölä Koivu Apteekista Tampereelta.
Tuotteet Pasilan Apteekki. Hinnat 11/2014.

Julkaistu Terveydeksi! 4/2014