‹ Takaisin

Itsehoito  |  29.07.2020   |  TARU VANHALA   |  INGIMAGE

Matkailu epidemia-alueille lisää koronatartuntojen riskiä Suomessa

THL muistuttaa, että omaehtoinen karanteeni on yksi tärkeimmistä keinoista ehkäistä tartuntojen leviämistä Suomessa.

Rajojen avautuessa yhä useampi suomalainen matkustaa ja lomailee ulkomailla. Hallitus suosittelee kuitenkin edelleen välttämään tarpeetonta matkustamista muualle paitsi maihin, joiden osalta on luovuttu maahantulon rajoituksista.

- Suomalaisia tai Suomessa asuvia matkustaa kuitenkin myös sellaisiin maihin, joiden epidemiatilanne on meitä huonompi. Oleskelu tällaisessa maassa lisää riskiä koronavirustartunnalle verrattuna riskiin Suomessa, sanoo THL:n johtava asiantuntija Jari Jalava.

Korkeamman tartuntariskin maista tuleville matkailijoille annetaan rajatarkastuksen yhteydessä THL:n yhdessä sosiaali– ja terveysministeriön kanssa laatima ohje siitä, miten vähennetään koronavirustartuntojen riskiä kotimaassa. Ohje suosittaa omaehtoista 14 vuorokauden pituista karanteenia.

Kahden viikon omaehtoisen karanteenin perusajatuksena on, että koronavirustartunnan itämisaika on pisimmillään 14 vuorokautta ja tartuttavuus alkaa noin kaksi vuorokautta ennen oireita. Karanteenin aikana tulee välttää kontakteja muihin ihmisiin mahdollisimman paljon. Työssäkäynti ja muu välttämätön toiminta ovat kuitenkin mahdollisia.

- Karanteenilla ehkäistään oireettomien henkilöiden aiheuttamia tartuntoja. Oireisena on hakeuduttava testiin ja pysyttävä kotona, Jalava korostaa.

Tarkemmat ohjeet Suomeen saapuville matkustajille ja työntekijöille löytyvät THL:n sivuilta.

Apteekki

APTEEKKIHAKU