‹ Takaisin

Lääketietoa  |  09.04.2020   |  TARU VANHALA   |  INGIMAGE

Korona-pikatestit antavat virheellisiä tuloksia

Koronapandemian myötä Covid-19 pikatestien määrä on kasvanut markkinoilla nopeasti. Fimea huomauttaa, että luotettavia kotitestejä koronaviruksen testaamiseen ei toistaiseksi ole.

Eurooppalaisten viranomaisten tietoon on viime aikoina tullut useita vaatimustenvastaisia testejä. Muun muassa internetin kautta on markkinoitu pikatestejä koronaviruksen testaamiseen kotioloissa, jotka eivät täytä vaadittuja laatukriteerejä.

Pika- ja kotitestit ovat niin sanottuja lääkinnällisiä laitteita. Niissä tulee olla CE-merkintä, joka takaa tuotteen luotettavuuden ja turvallisuuden. Suomessa laitteita valvova viranomainen on Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea.

Suurin osa markkinoilla olevista pikatesteistä on niin sanottuja serologisia pikatestejä, jotka havaitsevat elimistön virusta vastaan muodostamat vasta-aineet, eivätkä itse virusta. Koska vasta-aineet elimistössä nousevat testeissä havaittavalle tasolle vasta viiveellä tartunnan jälkeen, varsinkin infektion alkuvaiheessa testit antavat virheellisiä negatiivisia tuloksia. Vaarana on, että virheellisen tuloksen saanut muuttaa käyttäytymistään testituloksen perusteella. Flunssaoireinen, virheellisen negatiivisen tuloksen saanut, ei vastoin suosituksia välttelekään liikkumista julkisilla paikoilla, koska pitää oireitaan tavallisena flunssana.

Toinen ongelma serologisten pikatestien kohdalla on, etteivät ne myöskään kerro varmasti viruksen poistumisesta elimistöstä taudin loppuvaiheessa. Tästä johtuen niillä ei pysty myöskään selvittämään, milloin henkilö ei enää tartuta virusta eteenpäin.

WHO:n, Euroopan tartuntatautivirasto ECDC:n ja Suomen THL:n yhteinen kanta onkin, ettei tämän tyyppiset testit sovellu COVID-19-taudin alkuvaiheen diagnostiikkaan, eikä niitä suositella kotikäyttöön.

Fimea huomauttaa, että myöskään ammattilaiskäyttöön tarkoitetut testit eivät sovellu kotikäyttöön, eikä niitä saa markkinoida suoraan kuluttajille.

Lisätietoa koronatestejä koskevista laatuvaatimuksista löytyy  Fimean sivuilta.

Apteekki

APTEEKKIHAKU