‹ Takaisin

Lapset  |  24.09.2014

Uhmaikäisen uhma kuuluu asiaan

Kun perheen suloinen pienokainen yhtäkkiä muuttuukin kiukkuiseksi vastarannankiiskeksi, on kyseessä tärkeä kehitysvaihe.

Uhmaikä osoittaa ensimmäisiä merkkejään, kun lapsen kaksivuotissyntymäpäivä lähestyy. Päiväkodissa säyseästi käyttäytyvä pienokainen saattaa kotona olla riiviö, jonka kiukutteluun eivät aiemmat konstit päde. Sanavarastoon tuntuu pesiytyneen etenkin sana Ei.

– Tässä iässä lapselle kehittyy kokemus siitä, että hän on itsenäinen ja hallitsee minuuttaan, kertoo päivystysohjaaja Laura Klemetti Mannerheimin Lastensuojeluliitosta.

Puhutaan itsenäistymisiästä, jolloin lapsella on tarve hallita erillisyyttä vanhemmistaan. Voimakas tahtominen kohdistuu lähimpiin ihmissuhteisiin – useimmiten äitiin.

Pidä kiinni rajoista

Parivuotiaalla tunteiden säätelymekanismi ei ole vielä kehittynyt. Näin pienen ihmistaimen on vaikea kuvailla omia tuntemuksiaan, joten niiden purkaminen on pikemminkin fyysistä. Monet nimittävät näitä purkauksia itkupotkuraivareiksi, mikä kuvaakin tilannetta osuvasti.

Vanhemmat saattavat pelästyä lapsensa voimakkaita tunnereaktioita, jotka vaikuttavat toisinaan täysin hallitsemattomilta.

– Uhma kuuluu asiaan ja on terveen kehityksen merkki, Laura Klemetti lohduttaa.

Useimmat perheet tuntevat tilanteen, jossa pienokainen kirkuu hiki päässä kassajonossa ja tahtoo vimmatusti saada tikkarin. Moni uskoo epäonnistuneensa, kun uhmakas lapsi ei hiljenekään pyytämällä ja huuto kaikuu kaupan takimmaiseen nurkkaan saakka. Tuntuu, että kaikki tuijottavat ja paheksuvat.

– Näinä hetkinä kannattaa lohduttautua ajatuksella, että rajoista kiinni pitäminen nimenomaan on hyvää vanhemmuutta, Klemetti muistuttaa.

Toisaalta saman ikäinen naapurin napero voi käyttäytyä samassa tilanteessa aivan eri tavalla, ja pieni tiuskahdus on hänen vanhempiensa mukaan aivan mahdotonta käytöstä. Tämä juontuu temperamentista: toiset meistä ovat viilipyttyjä ja toiset tulisempia sieluja.

– Joillakin lapsilla uhmaikä on ohi muutamassa kuukaudessa. Hekin harjoittelevat silti itsenäistymistä.

Perusturvallisuus helpottaa

Perusturvallisuus ja rajat helpottavat perheen elämää kaikissa ikävaiheissa, mutta uhmaikäisen kanssa niistä on pidettävä aiempaa päättäväisemmin kiinni. Jos säännöt ovat epäjohdonmukaisia, lapsen on vaikea hahmottaa elinpiiriään. Tämä voi aiheuttaa lapsessa turvattomuutta.

Perheen arki saisi toistua melko samankaltaisena päivästä toiseen. Ruokailurytmi on tasainen ja lapsi ulkoilee säännöllisesti saadakseen purettua energiaa. Lapsi myös nukkuu vuorokauden mittaan riittävästi.

Nälkä, väsymys tai vaikka alkava flunssa laukaisevat helposti kiukuttelukohtauksen, samoin alituinen kiireen tuntu. Asiantuntija varoittaakin liiallisesta virikkeiden määrästä:

– Arki on turhan hektistä, jos lapsi viettää koko päivän päiväkodissa, sen jälkeen lähdetään ruokakauppaan ja illalla on vielä joku harrastus.

Yhteistä aikaa on hyvä lisätä ja rauhoittaa arkea. Voi istua päivittäin edes hetken sohvan nurkassa ja jutella rauhassa päivän kulusta. Jos kuitenkin tuntuu, että lapsi on päivittäin ja viikko toisensa perään ärtyisä, tilannetta on hyvä seurata entistä tarkemmin. Mikäli tenavalla on tapana satuttaa itseään tai muita jatkuvasti, asia kannattaa ottaa puheeksi vaikka neuvolakäynnillä.

Uhma etenee aaltomaisesti

Tavallisimmin uhmaetenee aaltomaisesti. Välillä kiukunpurkauksia tulee tiheämmin, ja toisinaan on rauhallisempia jaksoja. Kaikkineen ensimmäinen uhmakausi laantuu yleensä viimeistään viiteen ikävuoteen mennessä, mutta nurkan takana odottaa jo seuraava itsenäistymisvaihe: kuusivuotiaan niin sanottu kuningasvuosi.

– Tässä kehitysvaiheessa lapsi kyseenalaistaa sääntöjä ja on verbaalisesti jo lahjakas.

Tunteita kannattaa edelleen sanoittaa. Kuusivuotiaan kanssa voi yhdessä miettiä sääntöjä ja selittää, miksi lapsi ei saa tehdä tiettyjä asioita.

Murrosiässä rajoja kokeillaan toden teolla. Periaatteessa kyseessä on samanlainen irtautuminen kuin silloin, kun nuori oli parivuotias uhmaikäinen.

– Rajojen asettaminen ja keskusteluyhteyden säilyttäminen nuoreen on erityisen tärkeää. Perheessä on sovittava, mistä asioista nuori voi itse päättää kuitenkin niin, että fyysinen ja psyykkinen turvallisuus on taattu, Klemetti muistuttaa.

Kestä kiukkukohtaukset

Raivoavan lapsen tyynnyttämisyritykset vievät voimia myös vanhemmilta, ja omatkin hermot alkavat mennä. Vanhemman pitää kuitenkin olla se turvallinen puskupinta, johon lapsi voi kanavoida tunteitaan.

Kiukkukohtaus ei saa äityä vanhemman ja lapsen väliseksi valtataisteluksi, eikä uhkailu tai moittiminen ole rakentava tapa ratkaista tilannetta. Parivuotiasta ei myöskään ole hyvä jättää tunteensa kanssa yksin tai esimerkiksi viedä uhmakohtauksen aikana omaan huoneeseen.

Kun huomaa, että lapsella alkaa pinna kiristyä, voi käyttää mielikuvitusta. Joskus hassuttelu voi auttaa laukaisemaan tilanteen.

– Monesti pieni kisa siitä, kuka ehtii pukea ensin, vie huomion muualle kuin kiukun hautomiseen. Kun pukeutuminen on onnistunut, lasta pitää kiittää hienosta suorituksesta.

Sanoitus ja sovitus

Kovassa kiukunpuuskassa joitakin lapsia auttaa sylipesä. Silloin lapsi otetaan tiukasti syliin. Sitten odotetaan, että tilanne rauhoittuu.

– Samalla voi sanoittaa lapsen tunteita esimerkiksi näin: ”Huomaan, että sinulla on nyt paha mieli, koska jalka ei mennytkään haalarin lahkeeseen.” Lapsella ei vielä ole tunteilleen nimiä, mutta on tärkeätä, että hän sellaiset oppii, Laura Klemetti muistuttaa.

Kun tilanne hiukan tasaantuu, voi pienelle jutella asiasta tarkemmin. Kovimman kiukun mentyä ohi lasta kannattaa halata ja kertoa, että ”Nyt tuli parempi mieli.” Tämä sanoittaa sekä omaa että lapsen senhetkistä mukavampaa tunnetilaa.

Kiukkua ei pitäisi myöskään täysin tukahduttaa. On hyvä korostaa, että lapsi on hyvä ja rakas, vaikka välillä tätä suututtaisikin vietävästi.

– Yhtä lailla on tärkeätä, että lapsi kokee myös pettymyksiä, eikä aina voi saada tahtoa läpi. Välillä on tultava takaiskuja, muutoin lapsi ei osaa käsitellä vastoinkäymisiä jatkossakaan.


Lisää tietoa


Apua tarjolla vanhemmille

Lapsen uhmaon koetteleva vaihe vanhemmalle. On tärkeää huolehtia omasta jaksamisesta sekä siitä, että vastuu jakautuu vanhemmille tasaisesti ja että säännöt ovat yhteiset.

Erilaisissa vanhemmuuden kysymyksissä vertaistukea saa esimerkiksi perhekahviloista ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton vanhempainpuhelimesta.

Jos lapsen kehitys askarruttaa, kannattaa ottaa asia puheeksi neuvolassa tai kouluterveydenhuollossa. Myös perheneuvoloissa lapsille ja vanhemmille on omat tukimuotonsa.

Teksti Susanna Haanpää, kuva Image Source/Corbis/SKOY
Asiantuntijana päivystysohjaaja Laura Klemetti, Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Julkaistu Terveydeksi! 1/2013