‹ Takaisin

Lapset  |  26.02.2015

Vauva tuli taloon

Pieni nenä tukossa ja vatsa täynnä ilmaa? Kun kotiin hankkii sopivia tuotteita ja tarvikkeita, tyypillisiä vauvan vaivoja voi hoitaa omin konstein.

Lääkäriin lähdöllä on pienen vauvan kanssa herkästi aikansa ja paikkansa, mutta pienimpiä ja tavallisimpia vauvan vaivoja voi helpottaa kotikonsteinkin.

Pieni ihminen ei välttämättä tarvitse paljon tykötarpeita voidakseen hyvin, mutta kuitenkin joitakin omia tarvikkeita. Apteekista löytyy vauvan hoitoon sopivia tuotteita ja perustarvikkeita, joilla voi täydentää vauvan kaappia tarpeen mukaan.

Helpotusta vatsanpuruihin

Tyypillisiin ja hyvin yleisiin vauvan vaivoihin kuuluvat suoliston vielä kehittyessä vatsanpurut ja ilmavaivat. Ilmavaivoja voi yrittää helpottaa vauvahieronnalla ja jumpalla sekä reseptittä saatavilla niin sanotuilla kuplanrikkojilla, kuten simetikonia tai dimetikonia sisältävillä tipoilla. Nämä lääkeaineet eivät imeydy elimistöön, joten ne ovat turvallisia myös pienelle vauvalle.

Maitohappobakteereja voi antaa vauvalle tippoina joka päivä vatsan hyvinvoinnin tueksi.

– Erityisesti maitohappobakteereja kannattaa kokeilla, niiden tehosta vauvan itkuisuuteen on jonkin verran jo tutkimusnäyttöäkin, sanoo lastenlääkäri Hertta Ollikainen, joka toimii myös Kuopion kaupungin lastenneuvolatyön tiimivastaavana.

D-vitamiinitipat kuuluvat myös vauvan arkeen, mutta voivat ainakin aluksi aiheuttaa vatsavaivoja.

– Apteekista saa myös yhdistelmätippoja, joissa maito-happobakteeritippoihin on lisätty D-vitamiinia, kertoo apteekkari Christel Monni Oulun Kastellin Apteekista.

Pieni pulauttelu kuuluu vauvan elämään, mutta jos pulauttelu on hyvin runsasta, ruoka lentää kaaressa ulos tai mitään ei tunnu pysyvän sisällä, lääkärikäynti on aiheellinen. Samoin silloin, jos vaippaan ilmestyy yllättäen ulostetta, joka imeytyy voimakkaasti vaippaan. Apteekista saatavaa ripulijuomaa voi yrittää antaa isommalle vauvalle, mutta lääkäriin tulee silloinkin lähteä herkästi.

– Pieni lapsi alkaa kuivua nopeasti, jos hän ei saa nestettä, sanoo Ollikainen.

Rintamaitoa juovan vauvan vatsa voi kuitenkin normaalisti toimia useammankin kerran päivässä ja maitokakan koostumus ja väri saattavat vaihdella. Jos lapsi kasvaa ja voi hyvin, tästä ei tarvitse huolestua.

Pidä vaippapeppu kunnossa

Vaipan alla olevan kostean ja mahdollisesti ärtyvän ihon pitää kunnossa huolellisen puhdistuksen lisäksi esimerkiksi talkki tai tarkoitukseen sopiva voide.

– B-vitamiinipitoinen voide hoitaa ja suojaa vaippaihoa kosteudelta, sanoo Monni.

Vaippaihottumaa ei pääse syntymään, kun pepun ihoa hoitaa hyvin ja jatkuvasti. B-vitamiinipitoinen voide tai sinkkivoide voi rauhoittaa vaippaihottuman, mutta jos ihottuma vaatii kortisonivoidetta, tulee käydä lääkärissä.

Vanupuikot ja -laput ovat monikäyttöisiä tarvikkeita vauvan hoidossa. Vanulaput soveltuvat vauvan päivittäisiin puhdistustoimiin ja vanupuikolla on helppo puhdistaa paranevaa napaa. Puikkoja on eri kokoisia ja pituisia käyttö-tarpeen mukaan.

Helpotusta tuhinaan

Monikäyttöinen tuote on myös keittosuola-liuos. Keittosuolatippoja voi esimerkiksi tiputtaa nenään kosteuttamaan ja tukkoisuutta helpottamaan.

– Pienellä vauvalla on melko ahtaat hengitys-tiet ja usein limakalvot ovat vähän kuivatkin alkuun ja siksi lapsi voi tuhista. Keittosuola-tipat ovat hyvä apu. Kuitenkin jos lapsi on niin tukkoinen, ettei pysty imemään, tulee mennä lääkäriin, sanoo Ollikainen.

Vauva ei osaa hengittää suun kautta, joten on tärkeää, etteivät hengitystiet ole tukkoiset.

– Myös niistäjää tai limaimua voi kokeilla, jos nenään on mennyt vaikkapa maitoa, sanoo Monni.

Jos pieni vauva yskii, kotihoidon sijasta on tarvetta käydä lääkärissä.

– Yskä ei ole tavallinen pienen vauvan oire, ja yskäinen imeväisikäinen pitäisi aina arvioida lääkärillä, koska myös hinkuyskä on mahdollinen niillä lapsilla, jotka eivät ole vielä saaneet kahta rokotusannosta, sanoo Ollikainen.

Lääkettä kuumeeseen?

Kuumelääkettä on olemassa pienellekin, mutta sitä ei tule käyttää omin päin.

– Jos vauvalla on lämpöä 38 astetta, on lähdettävä lääkäriin. Lähtiessä voi matkalle antaa kuumelääkettä, mutta kotiin ei tule jäädä katsomaan, laskeeko kuume, sanoo Ollikainen.

Ollikaisen mukaan lääke kannattaa antaa suun kautta, ja se saisi olla mieluiten parasetamolia.

Suppojen imeytyminen on epävarmempaa, ja nestemäinen kuumelääke on siksi suositeltavampi.

– Alle puolivuotiaat kuumepotilaat kuuluvat herkästi lääkärin arvioon, ja alle kolmen kuukauden ikäiset aina, sanoo Ollikainen.

Korvakuumemittari on tavallisen digitaalisen kuumemittarin ohella hyvä ja miellyttävä apuväline ruumiinlämmön mittaamiseen. Sillä selviää nopeasti ja helposti, onko vauvan lämpö kohonnut.

Koska pienen vauvan lämmönsäätelyjärjestelmä on vielä kypsymätön, kuumeen rajaksi on määritetty yli 38 astetta.

Sammasta ja karstaa

Uusille vanhemmille voi tulla yllätyksenä vauvan päälaelle ilmaantunut sitkeä karsta tai suuhun ilmestyvä valkoinen sammas. Konstit näiden hoitoon ovat yksinkertaiset: sammas hoituu sitruunalla ja karsta öljyllä tai perus-voiteella.

Sammasta voi töpötellä kevyesti vanu-puikolla, jonka pää on kostutettu sitruunan mehulla. Sitruuna maistuu kirpeälle, mutta auttaa nopeasti vaivaan.

Päänahan karsta kannattaa öljytä tai rasvata perusvoiteella ja jättää pehmenemään mahdollisimman pitkäksi aikaa. Pehmentynyttä karstaa voi harjata varovasti pehmeällä vauvan harjalla.

Muutoin vauvan ihoa ei tule turhaan rasvata, jotta ihon oma tasapaino ei muutu.

Vauvan ihoa ja hiuksia ei kannata myöskään pestä varsinaisilla pesuaineilla, ettei iho kuivu. Jos vauvan iho on kuiva, kylpyveteen voi lisätä kylpyöljyä.

Milloin lääkäriin?

Vanhemmat oppivat tunnistamaan vauvan erilaisia itkuja. Kipuitku on usein kovaa ja jatkuvaa eikä se helpota sylissä, levolla tai syömisellä.

Tärkeää voinnin arvioimisessa on myös se, jaksaako vauva olla seurassa ja leikkiä, syödä ja juoda. Mitä pienempi lapsi, sitä pienempi kynnys on lääkärin tarkastuksen tarpeelle.

Kaarella huutava, kosketusarka tai tavallista lämpimämpi vauva kuuluu lääkärin vastaanotolle.

Vanhempien on tärkeää pitää huolta myös omasta terveydestään.

– Vauvan iän mukaisista rokotuksista huolehtimisen lisäksi vanhempien rokotusten tulee olla kunnossa. Paras tapa suojata lapsi influenssakaudella on vanhempien rokottaminen, kun vauvaa ei voi vielä rokottaa, Ollikainen muistuttaa.

Lisää tietoa

Vauvan odotus -opas apteekeista

Aiemmin neuvoloissa jaetun Vauvan odotus -kirjan voi jatkossa hakea maksutta apteekista. Uutta, keväällä ilmestyvää opasta ei jaeta enää neuvoloissa. Opas on runsas tietopaketti ja päiväkirja lasta odottaville vanhemmille.

Oppaita jakavat apteekit löydät täältä.

Lapsiturvallinen lääkesäilytys

Turvallinen lääkesäilytys vaatii lukollisen lääkekaapin. Lääkekaappi tulisi sijoittaa siten, ettei pieni lapsi ylety kokeilemaan lukon avaamista. Avain kannattaa säilyttää eri paikassa kuin lääkekaapin lukkopesässä. Lääkekaapin paikka on kuivassa tilassa, kuten keittiössä. Kylpyhuone ja muut kosteat tilat eivät sovellu hyvin lääkesäilytykseen.

Tulevaisuuden varalle lapsiperheen lääkekaappiin kuuluu tärkeänä tuotteena lääkehiilijauhe mahdollisten myrkytysten ensiavuksi. Myrkytystietokeskuksesta saa tarpeen vaatiessa ohjeet sen käyttöön.

Lääkekaapin oveen kannattaakin kiinnittää myrkytystietokeskuksen numero, hätänumero ja terveyskeskuspäivystyksen numerot, jotta ne löytyvät tarvittaessa helposti yhdestä paikasta.

Ostoslista apteekkiin

Vauvan nimi:
Paino:
Ikä:

  • vanulaput
  • pumpulipuikot
  • keittosuolaliuos/yksittäispakatut tipat
  • maitohappobakteeritipat
  • D-vitamiinitipat
  • niistäjä/limaimu
  • lasten nestemäinen parasetamoli
  • kuumemittari
  • kylpyöljy jos vauvan iho on kuiva
  • puhdistusliinat – kätevät arjen helpottajat
  • talkki
  • perusvoide: karsta
  • lääkehiilijauhe tulevaisuuden varalle

Tarvittaessa:

  • ”kuplanrikkojat” eli simetikoni- tai dimetikonitipat
  • B-vitamiinivoide
  • sinkkivoide

Teksti Laura Lähdevuori, kuvat Vesa Tyni

Asiantuntijana apteekkari Christel Monni, Kastellin Apteekki, lastenlääkäri Hertta Ollikainen, Kuopion yliopistollinen sairaala

Julkaistu Terveydeksi! 1/2015