‹ Takaisin

Mielessä  |  01.09.2023   |  ESSI KÄHKÖNEN   |  ISTOCKPHOTO

Ekstrovertti vai introvertti?

Oletko ryhmässä se porukan keskustyyppi vai vetäydytkö joukossa mieluiten taka-alalle? Sosiaalisissa tilanteissa tarvitaan niin ulospäin suuntautuneita ekstrovertteja kuin vetäytyvämpiä introvertteja. Kummallakin on vuorovaikutustilanteissa paljon annettavaa.

Ulospäin suuntautuneet ekstrovertit, sisäänpäin kääntyneet introvertit – tähän karkeaan jaotteluun perustuu monen käsitys itsestä ja muista sosiaalisina olentoina. Usein myös luullaan, että sosiaalisuus on yhtä kuin sosiaaliset kyvyt, ja että ulospäin suuntautunut ihminen on luontaisestikin hyvä ihmissuhdetaidoissa.

Näin asia ei välttämättä ole. On esimerkiksi ekstrovertteja pomoja, jotka vaativat liikaa tilaa ja jyräävät alaisensa. Ja on introvertteja esimiehiä, jotka jaksavat kuunnella ja keskittyä siihen, mitä muilla on sanottavana.

– Kummastakaan tyypistä ei pidä rakentaa liian yksioikoista kuvaa, sillä molemmissa on omat hyvät puolensa, sanoo työterveyspsykologi, psykoterapeutti Marina Maatela Eiran sairaalasta.

1. Sosiaalisuuden perusta valetaan lapsuudessa

Ekstro- ja introverttius eivät ole synnynnäisiä luonteenpiirteitä, huomauttaa Maatela. Sosiaalinen ulos- tai sisäänpäin suuntautuneisuus ovat ominaisuuksia, joiden pohja luodaan lapsuudessa.

– Ekstrovertiksi aikuiseksi kasvaa useimmiten lapsi, joka on pienestä pitäen kokenut palkitsevana sen, että hän hakeutuu ihmisten pariin. Häntä on luultavasti kiitelty sosiaalisuudestaan jo varhain, ja hän tuntee olonsa hyväksi ja energiseksi silloin, kun hänellä on ihmisiä ympärillään.

Vetäytyvää lasta ei sen sijaan ole kannustettu samalla tapaa ihmisten pariin. Ja vaikka introverttius ei olekaan perimässä saatu ominaisuus, introvertin henkilön taustalla vaikuttaa usein synnynnäinen ujous.

– Introvertilla ihmisellä vie usein aikaa tottua etenkin uuteen seuraan, ja mitä enemmän ihmisiä ympärillä on, sitä enemmän sosiaalisesti ujolta kysytään henkistä jaksamista.

Ei introvertti ole suinkaan epäsosiaalinen.

– Hänelle sosiaaliset tilanteet voivat vain olla kuluttavia. Hän kaipaa esimerkiksi työpäivän päätteeksi aikaa kerätä voimavaroja, ja hän haluaa olla tovin yksin ennen kuin jaksaa paneutua vaikkapa perhearkeen, psykoterapeutti huomauttaa.

2. Kumpikin sosiaalisia omalla tavallaan

Parhaimmillaan ulospäin suuntautunut ekstrovertti on ryhmänsä ”sosiaalinen liima”. Hän nauttii ihmisten seurasta ja osaa toimia niin, että saa muista parhaat puolet esiin.

– Ekstrovertti ihminen on kenties hyvä houkuttelemaan toiset puhumaan. Muut kokevat hänet avoimeksi ja helposti lähestyttäväksi. Ekstrovertti voi olla hengennostattaja – hän saa esimerkiksi työpaikalla koko tiimin puhaltamaan yhteen hiileen.

Introverttikin voi olla sosiaalisesti taitava. Hän on usein sitä tutussa ja turvallisessa seurassa, ja esimerkiksi mukavassa työyhteisössä introvertti on usein se rauhoittava elementti.

– Moni introvertti on hyvä kuuntelija, ja hän antaa tilaa muille. Hyvällä itsetunnolla varustettu introvertti ei kuitenkaan anna toisten talloa ylitseen. Hän tiedostaa omat tarpeensa, kuten halunsa vetäytyä työskentelemään rauhassa, ja osaa silloin sanoa, mitä tarvitsee. Introvertti voi esimerkiksi pyytää itselleen sen reunimmaisen työpisteen, johon avokonttorin häly ei niin suuresti yllä, Maatela havainnollistaa.

3. Ambivertissa puolia kummastakin

Useimmissa meistä on puolia sekä sisään- että ulospäin suuntautuneisuudesta sosiaalisesta perustyypistä. Tällaisista ihmisistä käytetään joskus termiä ambivertti.

– Jokaisen sosiaalisuus näyttäytyy väliin introverttiytenä, joskus taas ekstroverttiytenä. Päivän aikana ehdimme olla sekä ulos- että sisäänpäin suuntautuneita aina sen mukaan, millaisessa seurassa milloinkin olemme, Maatela huomauttaa.

Ajattelepa omaa päivääsi ja sen kulkua: aamulla ennen töihin lähtöä saatat olla perheesi ekstrovertti johtaja, joka huolehtii siitä, että rutiinit sujuvat ja että aikataulut eivät petä. Töissä vetäydyt kenties mieluummin taka-alalle ja annat muiden puhua. Illalla, kun lähdet ystäviesi kanssa kahville, voitkin olla porukan hersyvin tapaus.

– On normaalia mukautua itselleen luontaiseen rooliin aina tilanteen mukaan, eikä roolittuminen vaadi yleensä erityistä harkintaa. Mukautuminen sosiaalisiin tilanteisiin on kypsän aikuisuuden merkki.

4. Lähi- ja etätyö haasteena ekstro- ja introvertille

Korona toi mukanaan lähi- ja etätyöt. Useimmat introvertit pitivät siitä, että saivat tehdä töitään kotonaan, ekstrovertit puolestaan kaipasivat työpaikalle. Vaikka pandemia on ohi, moni haluaisi edelleen jakaa työaikansa lähi- ja etätöihin.

– Mutta jos paluu työpaikalle ei ollenkaan houkuttele, onhan se merkki siitä, että työolosuhteet eivät silloin ole kunnossa. Oli kyse sitten melusta, kiireestä, keskeytyksistä tai työpaikan henkisestä ilmapiiristä, pitäisi työpaikalla luoda olosuhteet, joissa näitä haittatekijöitä ei olisi tai niitä koetettaisiin ainakin minimoida, Maatela painottaa.

Ongelmista pitäisi psykoterapeutin mukaan puhua työpaikalla rohkeasti. Myös ujommat tai vetäytyvämmät työntekijät olisi houkuteltava mukaan pohdintoihin, joissa mietittäisiin, mikä olisi se meidän työyhteisöllemme paras tapa tehdä töitä.

– Olisiko ratkaisu käytännön asioissa, kuten siinä, miten vaimentaa työympäristön hälyisyyttä? Tai paranisiko työtyytyväisyys sillä, että saisimme porukkaamme kaivattua yhteisöllisyyttä? Entä miten jokainen voisi saada asiansa sanotuksi ilman pelkoa siitä, että toinen loukkaantuu?

5. Asetu toisen nahkoihin

Olitpa sosiaaliselta perustyypiltäsi ekstrovertti tai introvertti, työyhteisössäsi on luultavasti aivan erilaisia ihmisiä kuin sinä. Silti erilaisten sosiaalisten ominaisuuksien kanssa voi tulla toimeen – vieläpä hyvin.

– Jos olet ekstrovertti ja huomaat, että toinen vetäytyy tai aristelee, astu hänen saappaisiinsa. Mieti, miten voisit ottaa hänet huomioon ja tehdä tästä päivästä hänelle hieman mukavamman. Kysy, miten hänen viikonloppunsa meni. Kuuntele ja osoita kiinnostusta, pyydä häntä lounaalle, Maatela vinkkaa.

Myös ekstrovertin nahkoihin on hyvä asettua, vaikka ulospäin suuntautunut persoona osaakin yleensä ottaa paikkansa ryhmässä.

– Muista, että ekstroverttikin kaipaa hyväksyntää ja kiitosta. Ekstrovertille tiiminvetäjälle voi introvertti kollega esimerkiksi huikkaista, että ”olipa hyvin vedetty asiakaspalaveri, hoidit homman kirkkaasti kotiin”.

Asiantuntijana työterveyspsykologi, psykoterapeutti Marina Maatela, Sairaala Eira Oy

Julkaistu Terveydeksi! 4/2022

Lue lisää

Apteekki

APTEEKKIHAKU