‹ Takaisin

Ravitsemus ja liikunta  |  23.09.2014

Täsmäapua ruokavalioon

Ravitsemus vaikuttaa ihmisessä kaikkeen. Sairaudet voivat heikentää ruokahalua ja ravinnon imeytymistä niin paljon, että avuksi tarvitaan erityisiä ravintovalmisteita.

Monipuolinen ravinto vahvistaa yleiskuntoa, joka ehkäisee sairauksia ja nopeuttaa niistä toipumista. Se on hyvä terveyden perusta niin terveelle kuin esimerkiksi diabeetikolle tai sydänsairaalle.

Huono ruokavalio taas lisää todennäköisyyttä sairastua esimerkiksi sepelvaltimotautiin, aivohalvaukseen, muistisairauksiin, diabetekseen, eräisiin syöpiin ja myös tulehduksiin kuten flunssaan.

Moni iäkäs syö puutteellisesti

Aina perusruoka ei riitä tai henkilö ei pysty nauttimaan sitä. Tampereen yliopistollisen sairaalan johtava ravitsemusterapeutti Ulla Siljamäki-Ojansuu toteaa, että ikääntyneet ovat ravitsemuksellinen riskiryhmä.

– He ovat usein vajaaravittuja. Syyt ovat monet: yksineläjällä ei ehkä ole intoa kokata itselleen, heikko toimintakyky voi haitata ruokakauppaan menoa, lääkkeet tai sairaus voivat viedä ruokahalua tai hankaloittaa syömistä.

Tavallisimmat ongelmat ovat valkuaisaineiden eli proteiinien ja energian puute sekä liian vähäinen C-vitaminin ja kuidun saanti. Myöskään kasviksia, marjoja ja hedelmiä ei syödä riittävästi.

– Vanhusten ruokailuvälit ovat usein liian pitkiä, eivätkä he jaksa syödä kerralla kuin pieniä annoksia. Hyvässä kunnossa pysymiseksi olisi tärkeää syödä tarpeeksi usein. Pitkät ateriavälit voivat saada kehon toimimaan säästöliekillä. Kun energiaa saadaan liian vähän, aineenvaihdunta häiriintyy ja keho alkaa käyttää omia energiavarastojaan eli rasvakudosta ja lihaksia, hän toteaa.

Vajaaravitsemus yleistä

Sairaus lisää kehon energiantarvetta. Samaan aikaan potilaan ruokahalu on huono ja syöminen voi olla vaikeaa esimerkiksi pahoinvoinnin, limakalvorikkojen tai suolistoleikkauksen jälkitilan vuoksi. Sairauksien takia liikkuminen voi myös vaikeutua. Näin energiankulutus vähenee ja ruokahalu hiipuu. Tästä seuraa helposti vajaaravitsemusta.

Eräissä tutkimuksissa on havaittu, että esimerkiksi joka toisella syöpäpotilaalla on vajaaravitsemusta. Lonkkamurtumapotilailla osuus on vielä suurempi.

Myös jotkut lääkkeet voivat heikentää ruokahalua, aiheuttaa pahoinvointia sekä haju- ja makuaistin muutoksia. Ikääntyneellä, varsinkin muistisairaalla, ruoan hankkiminen ja valmistaminen voivat olla ylivoimaisia tehtäviä.

Hyvin suunniteltu ravitsemushoito auttaa ylläpitämään potilaiden ja ikääntyneiden toimintakykyä ja ehkäisemään painonvaihteluja. Ravitsemushoidon tehostaminen vähentää sairaalahoitopäiviä ja lisäsairauksia, vähentää kustannuksia sekä alentaa kuolleisuutta.

Täydennysravintovalmisteet

Apteekista saatavien täydennysravintovalmisteiden koostumukset vaihtelevat sen mukaan, käytetäänkö niitä paikkaamaan puutteellisen syömisen aiheuttamaa ravintovajetta vai osana jonkin sairauden hoitoa.

– Joissakin tuotteissa on runsaasti proteiinia, toisissa energiaa. Vitamiini- ja hivenainepitoisuudet vaihtelevat käyttötarpeen mukaan. Haavapotilaille, diabeetikoille, syöpäpotilaille, munuaisten vajaatoiminnasta kärsiville ja keuhkoahtaumatautipotilaille on omat valmisteensa, kertoo farmaseutti Sari Kemppinen Orimattilan apteekista.

Tärkein käyttöaihe on vajaaravitsemuksen ehkäisy ja hoito, ja näitä tuotteita on kaikenikäisille. Lisäksi Alzheimerin tautia poteville on oma valmisteensa.

Kela korvaa harvoin

– Valmisteet ovat reseptivapaita, mutta niistä pieni osa on Kela-korvattavia lääkärin määräyksellä, Kemppinen mainitsee.

35 prosentin korvauksen voi saada ravintoaineiden, lähinnä rasvojen vaikeiden imeytymishäiriöiden sekä lasten vaikeiden aliravitsemustilojen hoitoon käytettävistä valmisteista.

Täydennysravintovalmisteet voivat olla valmiita juomia tai jauheita, vanukkaita, mehumaisia, maitomaisia tai kirkkaita. Valmisteet ovat viralliselta nimeltään kliinisiä täydennysravintovalmisteita. Ne on erityisesti tarkoitettu ravitsemushoitoon terveydenhuollon ammattilaisen ohjauksessa sellaisille potilaille, joilla ruoan nauttiminen, imeytyminen tai aineenvaihdunta on häiriintynyt.


Lisää tietoa


Kliiniset ravintovalmisteet

Kliinisten ravintovalmisteiden pakkausmerkinnöissä pitää olla maininta sairaudesta, häiriöstä tai lääketieteellisestä tilasta, jonka hoitoon valmiste on tarkoitettu. Lisäksi pakkauksessa mainitaan, että valmistetta on käytettävä lääkärin ohjauksessa.

– Kliinisiä ravintovalmisteita ei siis ole tarkoitettu terveille ihmisille arkipäiväiseen käyttöön, toteaa ylitarkastaja Sanna Kiuru Evirasta.

Mikä vajaaravitsemus?

Vajaaravitsemus tarkoittaa sellaista energian, valkuaisaineiden tai muiden ravintoaineiden virheellistä tai epätasapainoista saantia, joka aiheuttaa haitallisia muutoksia muun muassa potilaan toimintakykyyn tai hoidon tulokseen.

Vajaaravittu potilas on usein väsynyt, voimaton ja ruokahaluton. Tila altistaa tulehduksille ja painehaavoille sekä lisää leikkausten jälkitauteja. Se voi myös muuttaa lääkeaineiden imeytymistä ja jakautumista elimistössä. Lisäksi vajaaravitsemus hidastaa potilaan toipumista ja heikentää hänen toimintakykyään ja elämänlaatuaan.

Vajaaravitsemuksen riskiin kannattaa kiinnittää huomiota, jos henkilöllä on vaikeuksia niellä tai pureskella. Hänellä voi myös olla vakava sairaus kuten lonkkamurtuma, vaikea sydämen vajaatoiminta, pahanlaatuinen kasvain, vaikea keuhkokuume tai on tehty laaja leikkaus. Helposti havaittavia merkkejä ovat tahaton painonpudotus, heikko kädenpuristus tai yli viikon kestänyt voimakas väsymys.

Teksti Irma Capiten ja Ilpo Salonen, kuvat Shutterstock
Asiantuntijana johtava ravitsemusterapeutti, maatalous- ja metsätieteiden maisteri Ulla Siljamäki-Ojansuu, Tampereen yliopistollinen sairaala, farmaseutti Sari Kemppinen, Orimattilan apteekki sekä ylitarkastaja Sanna Kiuru, Evira

Julkaistu: Terveydeksi! 1/2014

Apteekki

APTEEKKIHAKU