Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

Terveys  |  08.04.2020   |  TARU VANHALA   |  INGIMAGE

Onko itse tehdystä maskista hyötyä?

Erilaiset itse askarrellut maskit ovat yleistyneet viime aikoina. Viranomaiset huomauttavat, että maski ei ole hengityssuoja ja väärinkäytettynä siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Pula virallisesta hengityssuojaimista ja suu-nenäsuojuksista koko maassa on saanut ihmiset valmistamaan itse erilaisia maskeja ja suojaimia. Viranomaiset korostavat, että itsetehty maski ei suojaa käyttäjäänsä koronavirukselta, mutta tartunnan saanut voi suojata sillä muita ihmisiä.

Maailman terveysjärjestön WHO:n linjauksen mukaan hengityssuojaimen käytölle on edellytys vain, jos on itse saanut koronavirustartunnan tai hoitaa tartunnan saanutta.

Maskeja ja hengityssuojaimia käytettäessä tulee noudattaa hyvää hygieniaa. Maskin tulee olla aina puhdas; likainen maski voi pahimmillaan olla viruksenlevittäjä.

Maskin ja hengityssuojien käytön suurin haaste on, ettei niitä ei tule kosketella käytön aikana. Ruokakaupassa asioidessa ja julkisessa liikenteessä helposti kosketellaan erilaisia pintoja ja epäpuhtaudet kulkeutuvat hengitysteiden eteen, jos maskia tai hengityssuojaa korjaillaan ja räpläillään.

Käytön aikana maskia ei voi myöskään riisua pois tai laskea kaulalle syömisen, juomisen tai tupakoinnin ajaksi.

Jos itsetehty maski tuntuu epämiellyttävältä ja hengittäminen on hankalaa, maski on todennäköisesti liian tiivis. Yhden paksun kankaan sijaan pari kerrosta ohuempaa kangasta on parempi ratkaisu. Materiaalia valittaessa tulee huomioida, että maski on pestävä 90 asteessa jokaisen käytön jälkeen.

Monet kroonisista sairauksista kärsivät eivät voi käyttää maskeja, eikä edes hengityssuojaimien käyttö ole heille suositeltavaa heikentyneen yleiskunnon takia. Maskin käyttöä ei siis tule tuputtaa kenellekään.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes), Työterveyslaitos ja Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea painottavat yhteistiedotteessaan, että virallisten hengityksensuojainten ja suu-nenäsuojusten myynti ja maahantuonti on tarkoin säädeltyä. Jos myyt itse valmistamiasi maskeja, huomioi että hengityksensuojaimiin viittaavaa nimeä saa käyttää vain, jos tuotteet täyttävät hengityssuojaimia koskevat vaatimukset.

Viranomaiset korostavat, että paras keino suojautua koronavirusta vastaan liikkuessa julkisilla paikoilla on pitää ainakin 1-2 metrin etäisyys muihin ihmisiin. Myös kotona pysyttelyn ja huolellisen käsihygienian merkitystä korostetaan tartunnan ehkäisyssä.

Apteekki

APTEEKKIHAKU