‹ Takaisin

Terveys  |  15.06.2022   |  TARJA VÄSTILÄ   |  ISTOCKPHOTO

Seitsemän kysymystä erektiohäiriöstä

Seksuaalisuus on tärkeää kaikille. Jos erektio lopahtaa usein kesken aktin, syy kannattaa tutkia.

Mitä erektiohäiriö tarkoittaa?

Mies ei kykene saamaan erektiota tai ylläpitämään sitä. Erektio voi toimia alussa, mutta se ei kestä yhdynnän loppuun saakka. Asia voi olla turhauttavaa kummallekin osapuolelle.

Jos aikaisemmin on saanut erektion normaalisti, ajatellaan, että häiriö on tilapäistä. Jos toisen kerran tai useasti käy samalla tavalla, mies voi saada suorituspaineita. Näin voidaan päätyä epäonnistumisen kierteeseen.

Häiriöitä on lievistä ja ajoittaisista vaikeisiin ja pysyviin. Viimeistään nyt urbaanilegendan voi unohtaa: mies ei ole aina halukas, pystyvä ja kestävä.

Onko iällä merkitystä?

Kaikenikäisillä miehillä voi olla erektio-ongelmia. Suurin osa on 40–60-vuotiaita. Seksuaalisuus on tärkeä asia iästä huolimatta, vain toteuttaminen muuttaa muotoaan.

Seksuaalinen halu pystyy samanlaisena murrosiästä 60-vuotiaaseen. 50-vuotiaalla motivaatio ja 60-vuotiaalla libido alkavat heiketä.

Suomessa erektiohäiriöt koskettavat noin puolta miljoonaa miestä, yli puolella ongelmat ovat lieviä. Vaikeampien häiriöiden esiintyvyys kasvaa iän myötä.

Mitkä seikat ovat syynä erektio-ongelmiin?

Verenkiertoperäiset erektiohäiriöt ovat yleisimpiä, sillä erektio on verenkierrollinen tapahtuma.

Kolesteroli on voinut ahtauttaa penikseen verta tuovat valtimoverisuonet. Päävaltimo on läpimitaltaan vain 0,5 millimetriä, joten ahtaumien vuoksi verenvirtaus ja siten myös erektio heikkenevät.

Kaikki yleissairaudet, jotka vaikuttavat valtimoverenkiertoon, vaikuttavat myös erektioon. Erektiohäiriö voi olla keski-ikäisellä miehellä sepelvaltimotaudin ensimmäinen merkki. Sydänvaltimot ovat tuplasti isompia kuin penisvaltimot, joten sydänoireet ilmaantuvat myöhemmin. Puhutaan kolmen vuoden hypoteesista: erektiohäiriö ennakoi sepelvaltimotaudin ilmaantumista noin kolmen vuoden kuluttua.

Rakenteelliset seikat voivat olla syynä, kun ikääntymisen myötä kudoksetkin vanhenevat. Lisäksi etenkin masennuslääkkeet aiheuttavat haluttomuutta ja vaikeuttavat laukeamista.

Epäterveellinen ruokavalio voi aiheuttaa verisuonten kalkkeutumista. Tupakointi heikentää ääreisverenkiertoa. Stressi koettelee seksuaalisuutta ja on erektion pahin tappaja. Myös parisuhdeongelmat vaikuttavat.

Mitä apua on saatavilla?

Suurimmalle osalle käyttäjistä suun kautta otettavat erektiolääkkeet ovat turvallisia, eikä niillä yleensä ole vakavia sivuvaikutuksia.

Sildenafiili on vanhin ja tunnetuin erektiolääke. Nykyään vaihtoehtoina ovat myös avanafiili, tadalafiili ja vardenafiili. Sildenafiilin vaikutus alkaa noin tunnissa ja kestää nelisen tuntia. Tadalafiililääkkeellä puolestaan on pitkä vaikutusaika, 36 tuntia, mikä ei tarkoita erektion kestoa. Pitkävaikutteisena viikonloppupilleriksi kutsuttu tadalafiili antaa tilaa spontaaniudelle, sillä suunnitelmallisuus voi vähentää seksuaalista tunnelmaa.

Erektiohäiriöihin on saatavilla myös paikallisvalmisteita. Verenkiertoa lisäävää erektiogeeliä levitetään paikallisesti virtsaputken alueelle. Tehokkain on pistoshoito, jota annetaan peniksen paisuvaiskudokseen. Se sopii esimerkiksi diabeetikoille, joita syötävät lääkkeet eivät auta.

Mitä sivuvaikutuksia erektiolääkkeillä on?

Ennen erektiohäiriölääkityksen aloittamista lääkärin tulee arvioida potilaan sydämen ja verenkiertoelimistön tila, koska seksuaaliseen aktiivisuuteen liittyy tietynasteinen sydänkohtausriski. Lääkkeiden mekanismi perustuu valtimoiden laajenemiseen. Lievinä, vaarattomina sivuvaikutuksina ovat kasvojen punoitus, nenän tukkoisuus ja joskus jälkikäteen lievä päänsärky.

Erektiolääkkeitä ei saa käyttää samaan aikaan nitrovalmisteiden kanssa, ja siitä on maininta pakkauksessa. Yhteisvaikutus laskee verenpainetta romahdusmaisesti ja siihen voi jopa menehtyä.

Millaisia lääkkeettömiä hoitoja kannattaa kokeilla?

Elämäntavat on hyvä rukata kuntoon. Jos ylipainoisen BMI on yli 30, riski erektiohäiriöihin on kolminkertainen. Tupakoivilla riski on kaksinkertainen. Huono kunto voi aiheuttaa ongelmia, siksi liikunta on tärkeää. Alkoholin vaikutus on yksilöllistä, mutta sitä kannattaa nauttia mahdollisimman vähän.

Penispumput saavat aikaan erektion kaltaisen tilan. Sitä ylläpidetään kiristysrenkaan avulla.

Milloin kannattaa mennä lääkäriin?

Apua kannattaa hakea ajoissa, sillä psyyke on vahva sukupuolielin. Tahdolla ei voi erektiohäiriöitä lopettaa. Häiriö voi olla muun sairauden oire ja ennakoida henkeäkin uhkaavaa sepelvaltimotautia.

Järkevintä on kääntyä lääkärin puoleen eikä tilata netistä laittomia, väärennettyjä erektiolääkkeitä. Hintojen lasku myös laskee kynnystä hakea lääkkeitä rehellisestireseptillä. Erektion parantaminen ei ole enää rahasta kiinni.

Vastaanotolle voi valmistautua avoimin mielin, mukaan voi ottaa mahdolliset tutkimustulokset ja kirjata ylös ongelmansa.

Erektiohäiriö voi aiheuttaa itsesyyttelyä ja se voidaan kokea uhkaksi miehisyydelle. Sellaisen voi unohtaa. Seksi on parisuhdetta koossa pitävä liima. Kun hoitaa seksuaalihäiriöitä, hoitaa samalla parisuhdetta.

Asiantuntijana dosentti, erikoislääkäri, seksuaalilääketieteen asiantuntija Juhana Piha

Julkaistu Terveydeksi! 2/2022

Apteekki

APTEEKKIHAKU