Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

  |  24.08.2020   |  TARU VANHALA

Apteekit jatkavat Nenäpäivän pääyhteistyökumppanina

Suomen suurin ja hauskin hyväntekeväisyyskampanja Nenäpäivä järjestetään jälleen loka-marraskuussa. Apteekkariliitto jäsenapteekkeineen on toistamiseen mukana Nenäpäivän pääyhteistyökumppanina.

,

Apteekkariliitto jäsenapteekkeineen on toistamiseen mukana Nenäpäivän pääyhteistyökumppanina auttamassa maailman heikoimmassa asemassa olevia lapsia.

Lahjoitusten avulla yhä useampi lapsi pääsee kouluun, saa riittävästi ravintoa, rokotetaan tappavia tauteja vastaan ja kasvaa turvatummassa ympäristössä. Koronapandemian myötä tarve avulle on entistä suurempi.

Nenäpäivä-keräys alkaa lokakuussa ja huipentuu 13.11. vietettävään Nenäpäivään. Keräyksen tuotto kanavoidaan tänä vuonna yhdeksän suomalaisen järjestön kautta 17 eri maahan Afrikassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa.

–  On upeaa, että apteekit ovat jälleen mukana Nenäpäivässä, iloitsee Nenäpäivä-säätiön toiminnanjohtaja Riina Paasio ja kertoo, että apua tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan, sillä koronaviruksen aiheuttama tilanne voi vaikuttaa kehitysmaiden lasten tulevaisuuteen hyvin dramaattisesti. Koulutie saattaa katketa kokonaan tai elintärkeä rokote jäädä saamatta vallitsevan tilanteen vuoksi.

Koko maan kattavan apteekkiverkoston avulla punaisten nenien tärkeä sanoma saadaan näkymään kautta Suomen. Apteekkariliiton jäsenapteekit osallistuvat Nenäpäivään myymällä Neniä ja lahjoittamalla osan APTEEKKI-tuotesarjan hoitavien nenäsuihkeiden myynnistä. Lisäksi apteekit kannustavat asiakkaitaan ja yhteistyökumppaneitaan mukaan erilaisilla tempauksilla, joita järjestetään tänä vuonna vastuullisesti koronaepidemian rajoitusten puitteissa.

Nenäpäivä-kampanjan järjestää Nenäpäivä-säätiö, joka toimii kampanjaorganisaationa yhdeksälle järjestölle. Nenäpäivä-säätiön ovat vuonna 2004 perustaneet Suomen UNICEF, Suomen Punainen Risti ja Kirkon Ulkomaanapu yhdessä Ylen kanssa. Nenäpäivä-säätiön toiminnassa ovat mukana myös Fida International, Pelastakaa Lapset, Plan International Suomi, Solidaarisuus, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK ja Suomen Lähetysseura. Yle tukee Nenäpäivää ohjelmatoiminnallaan.