‹ Takaisin

  |  31.05.2018

Hyvät ruokailutottumukset omaksutaan jo vuoden ikäisenä

Ensimmäisten elinvuosien ruokavalio näyttäisi määrittävän myöhempää ravitsemusta.

,

Lasten ruokavalioon ja ruoan terveellisyyteen kannattaisi kiinnittää huomiota jo lasten ollessa 1–2-vuotiaita. Tuoreen tutkimuksen mukaan tuolloin luodaan ravitsemuksellinen perusta, joka pysyy monilla myöhempään lapsuuteen.

Tutkimuksen tulokset julkaistiin Journal of Nutrition -lehdessä, ja ne perustuvat 633:n tutkimuksen alussa yksivuotiaan lapsen seurantaan. Ruokailutottumuksia selvitettiin vuosittain, kunnes lapset olivat kahdeksanvuotiaita.

Yksivuotiaana lapsilla oli kaksi selvää ruokailumallia. Toiset noudattivat monipuolisen terveellistä, kasviksia, kalaa, valkoista ja punaista lihaa sekä oliiviöljyä painottavaa ja valmisruokia ja sokeria välttävää ruokavaliota. Toisten ruokavaliossa oli puolestaan paljon huonoja rasvoja, sokeria, sokerimehuja ja makeisia ja vähänlaisesti kalaa, oliiviöljyä tai maitoa.

Vuosittain toistetuissa arvioinneissa ruokavalioiden havaittiin olevan suhteellisen pysyviä. Kaksivuotiaana epäterveellisesti ruokailevista 70 prosenttia söi edelleen epäterveellisesti kahdeksanvuotiaana. Terveellistä ruokavaliota kaksivuotiaana noudattavista puolestaan 45 prosenttia söi edelleen terveellisesti kahdeksanvuotiaana.

Tulokset pitää varmistaa suuremmissa tutkimuksissa, mutta ne viittaavat ensimmäisten elinvuosien aikaisen ruokavalion määrittävän myöhempää ravitsemusta. Erityisesti tämä näyttäisi koskevan epäterveellistä ruokavaliota. Lisätutkimuksissa olisi hyvä selvittää myös millainen vaikutus nyt havaituilla eroilla on lasten terveyteen.

UUTISPALVELU DUODECIM

Kuva: Ingimage