‹ Takaisin

  |  12.05.2016

Hyvinvointi lisääntyy kun syö vähemmän

Normaalipainoistenkin kannattaisi miettiä miten paljon he syövät. Tuoreen tutkimuksen mukaan syömällä vähemmän moni voisi nukkua paremmin ja kokea olonsa muutenkin elinvoimaisemmaksi.

Tutkijat pitävät tuloksiaan tervetulleina, sillä tätä ennen on jäänyt epäselväksi, miten energiansaannin rajoittaminen vaikuttaa normaalipainoisten hyvinvointiin. Näiden tulosten valossa vaikutukset näyttävät erittäin positiivisilta.

Tulokset perustuvat 220 aikuisen normaalipainoisen tai lievästi ylipainoisen kaksivuotiseen kokeeseen. Osana tutkimusta osallistujat vähensivät päivittäistä energiansaantiaan 25 prosenttia tai noudattivat normaaleja syömistottumuksiaan.

Syömistä rajoittaneiden paino putosi lähes kahdeksan kiloa kahden vuoden seurannan aikana, kun verrokkiryhmän paino pysyi käytännössä ennallaan.

Painonpudotuksen lisäksi koeryhmäläisten mieliala kohosi huomattavasti enemmän kuin verrokkien. Lisäksi he alkoivat nukkua paremmin, kokivat olonsa elinvoimaisemmaksi ja vähemmän jännittyneeksi ja terveydentilansa kaikin puolin paremmaksi kuin verrokit. Myös seksielämä ja ihmissuhteet paranivat syömisen vähentämisen myötä.

Tulokset viittaavat vahvasti siihen, että moni normaalipainoinen tai lievästi ylipainoinen voisi nauttia elämästä enemmän, jos he rajoittaisivat energiansaantiaan hieman. Tutkimus julkaistiin Jama Internal Medicine -lehdessä.

UUTISPALVELU DUODECIM