Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

  |  21.04.2022   |  TARU VANHALA   |  INGIMAGE

Ikäihmisen ihosyöpä jää usein huomaamatta

Aiemmin tunnistamattomia ihosyöpiä tai niiden esiasteita löytyi joka neljänneltä 70 vuotta täyttäneeltä Oulun yliopiston uudessa tutkimuksessa.

,

Oulun yliopiston tuoreessa tutkimuksessa joka neljänneltä osallistuneelta löytyi aiemmin tunnistamaton ihosyöpä tai ihosyövän esiaste.

Ihosyöpiä esiintyi enemmän miehillä sekä heillä, jotka olivat sairastaneet ihosyövän joskus aiemmin. Elämänsä ensimmäisen ihosyöpädiagnoosin saaneita oli 16 % tutkituista.

- Säännöllinen, ammattilaisen suorittama koko ihon tarkastus on ikääntyneille tärkeää, sanoo toisena päätutkijana toiminut ihotautien ja allergologian erikoislääkäri Suvi-Päivikki Sinikumpu.

Hän toivoo myös, että ihosyöpien riskitekijöistä ja ihon suojaamisesta puhuttaisiin nykyistä enemmän.

- Ihosyövät lisääntyvät koko ajan ja väestön ikääntyessä ne ovat tulevaisuudessa yhä isompi haaste.

Yleisimmät pahanlaatuiset ihokasvaimet ovat okasolusyöpä, tyvisolusyöpä ja melanooma. Jos ihosyöpä havaitaan riittävän ajoissa, se pystytään yleensä hoitamaan tehokkaammin ja potilaan ennuste on parempi.

Suomen Syöpärekisterin mukaan Suomessa todetaan vuosittain reilut 3 500 uutta ihosyöpää. Luvussa ovat mukana ihomelanoomat, ihon okasolusyövät sekä muut ihosyövät mutta ei tyvisolusyöpiä, joita ilmoitettiin viime vuonna Syöpärekisteriin noin 10 000.