‹ Takaisin

  |  29.01.2018

Influenssaa sairastavat suurentuneessa sydänkohtauksen vaarassa

Riski sairastua sydänkohtaukseen on influenssadiagnoosia seuraavan viikon aikana kuusi kertaa suurempi kuin muina aikoina.

,

Influenssaan sairastuvat ovat selvästi tavallista suuremmassa vaarassa saada sydänkohtauksia, tuore kanadalaistutkimus varmistaa.

Yhteys on ensimmäisen kerran havaittu jo 30-luvulla, mutta harvassa tutkimuksessa influenssatapaukset on varmistettu laboratoriokokeilla.

Nyt julkaistut tulokset ovat aiempaa luotettavampia ja antavat vähemmän tilaa tulkinnalle.

New England Journal of Medicinessä julkaistut tulokset perustuvat koko Ontarion osavaltion väestön kattaviin terveystietoihin.

Tiedoista poimittiin kaikki vuosina 2009–2014 hengitystieinfektion takia laboratoriotesteihin ohjattua yli 35-vuotiasta, jotka sairastuivat sydänkohtaukseen vuosien 2008–2015 välillä.

Sydänkohtauksen riski kuusi kertaa suurempi

Rekisteritietojen avulla tutkijat määrittivät, kuinka paljon sydänkohtauksia oli sattunut viikon sisällä influenssadiagnoosista ja kuinka paljon sitä edeltävän ja sitä seuraavan vuoden aikana. Näin potilaat toimivat omina verrokkeinaan.

Tulosten perusteella riski sairastua sydänkohtaukseen oli influenssadiagnoosia seuraavan viikon aikana kuusi kertaa suurempi kuin muina aikoina. Erityisesti tämä koski influenssa B-, mutta myös A-viruksen aiheuttamaan infektioon sairastuneita.

Myös muut laboratoriokokeella varmistetut hengitystieinfektiot liittyivät sairastumisriskin suurentumiseen, mutta yhteys ei ollut yhtä voimakas.

Influenssarokote ehkäisee

Kanadalaisten tulokset vahvistavat näyttöä influenssan ja sydänkohtausten välisestä yhteydestä. Tulokset korostavat myös influenssarokotusten merkitystä sydänkohtausten ehkäisyssä.

Vaikka riski ei välttämättä ole yksilötasolla kovin suuri, väestötasolla sillä on influenssan yleisyyden vuoksi merkitystä.

Suomessa influenssarokotus on maksuton raskaana oleville, yli 65-vuotiaille ja muille riskiryhmäläisille kuten sydänsairauksia tai diabetesta poteville sekä 6–35 kuukauden ikäisille lapsille.

Myös terveydenhuollossa työskentelevät, vakavalle sairastumisella alttiiden läheiset sekä varusmiespalvelukseen astuvat saavat ilmaisen rokotuksen. Ilmaisuudesta huolimatta rokotus jää monilta ottamatta.

Tänä talvena Suomessa on liikkeellä kahta influenssa A- ja kahta influenssa B -virusta. Jos rokotetta ei ole vielä saanut, se kannattaa edelleen ottaa, asiantuntijat suosittavat.

UUTISPALVELU DUODECIM

Kuva: Ingimage