‹ Takaisin

  |  20.02.2020   |  TARU VANHALA   |  ISTOCK

Influenssaepidemian huippu vasta tulossa – rokote kannattaa ottaa viimeistään nyt

Influenssaepidemia on käynnistynyt tänä talvena tavallista hitaammin ja epidemiahuippu on vielä edessä. Suojan muodostumisessa kestää noin kaksi viikkoa, joten rokote kannattaa ottaa viimeistään nyt.

,

Influenssatartuntojen määrä on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan jo ylittänyt epidemiakynnyksen, mutta tartuntoja on toistaiseksi aiempia vuosia vähemmän. Epidemiahuippu osunee tänä vuonna vasta maaliskuulle.

- Influenssaa on todettu eri puolilta Suomea ja kaiken ikäisillä, mutta influenssa-aktiivisuudessa on alueellisia eroja. Tällä hetkellä influenssa-aktiivisuus on korkeaa Pohjois-Karjalassa ja suuressa osassa maata kohtalaista, kertoo THL:n erityisasiantuntija Niina Ikonen.

Influenssavirukset muuntautuvat jatkuvasti, joten rokote pitää ottaa joka vuosi. Rokote on ilmainen 65 vuotta täyttäneille ja riskiryhmiin kuuluville. Maksuttomaan rokotukseen oikeutetut voivat käydä ottamassa rokotteen omassa terveyskeskuksessa tai neuvolassa.

Riskiryhmiin kuulumattomat voivat tiedustella rokotusjärjestelyistä oman terveysaseman lisäksi myös yksityisiltä lääkäriasemilta. Useat työnantajat tarjoavat henkilökunnalleen ilmaisen influenssarokotteen.

- Influenssa on vakava tauti, joka voi aiheuttaa vaarallisia jälkitauteja. Rokotteen ottaminen ehkäisee influenssan leviämistä ja suojaa, sekä omaa terveyttä että lähipiiriä, muistuttaa THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek.