‹ Takaisin

  |  22.08.2019   |  ERJA ELO   |  INGIMAGE

Influenssarokotteiden jakelu alkaa tavanomaista myöhemmin

Rokotteet saapuvat Suomeen vasta lokakuun lopun ja marraskuun aikana. Tämä viivästyttää kansallisen rokotusohjelman influenssarokotteiden jakelua.

,

Pistettävät influenssarokotteet jaetaan sairaala-apteekeille ja lääkekeskuksille useissa pienissä erissä lokakuun puolivälistä alkaen. Nenäsumuterokotteiden jakelu alkaa samoihin aikoihin. Laajamittaisia joukkorokotuspäiviä ei THL:n mukaan kannata järjestää ennen kuin marraskuun lopulla.

Influenssarokotteiden valmistuksessa käytettävät viruskannat valitaan vuosittain Maailman terveysjärjestö WHO:n suosituksen perusteella. Viime kauden aikana esiintyi useita erilaisia viruskantoja. WHO lykkäsi suosituksen antamista, jotta se voisi paremmin arvioida, mitkä eri viruskannat todennäköisesti aiheuttavat tulevan talven epidemian.

Suosituksen viivästymisen vuoksi influenssarokotteet valmistuvat tänä vuonna tavanomaista myöhemmin. Tämä vaikuttaa rokotusten aloitukseen kaikissa maissa, jotka toteuttavat influenssarokotuksia syksyn 2019 aikana.

THL on hankkinut kansallista rokotusohjelmaa varten pistettävää VaxigripTetra-influenssarokotetta 1,7 miljoonaa annosta ja 2–6-vuotiaille tarkoitettua Fluenz Tetra -nenäsumuterokotetta 116 000 annosta.