Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

  |  02.04.2015

Jokainen tunti television ääressä suurentaa diabetesriskiä

Television ääressä iltansa istuvat sairastuvat aikuistyypin diabetekseen sitä todennäköisemmin mitä enemmän he televisiota katsovat.

Riski kasvaa noin kolme prosenttia jokaista tuntia kohden, tuore yhdysvaltalaistutkimus osoittaa.

Tulokset perustuvat diabeteksen ehkäisyä selvittäneeseen tutkimukseen, jossa 3 200 ylipainoista aikuista yhdysvaltalaista satunnaistettiin joko diabeteslääkitykselle, lumelääkitykselle tai liikuntaryhmään, jossa harrastettiin reipasta kävelyä tai muuta kohtalaisen rasittavaa liikuntaa 150 minuuttia viikoittain.

Ennen tutkimusta osallistujat katsoivat televisiota keskimäärin 140 minuuttia päivittäin, minkä lisäksi he istuivat työpäivästään noin 270–280 minuuttia. Kun tutkijat huomioivat tämän analyysissaan, he havaitsivat riskin sairastua aikuistyypin diabetekseen suurentuvan noin 2–3 prosenttia jokaista fyysisesti passiivista tuntia kohden.

Tutkimuksen edetessä kaikki ryhmät vähensivät television katselua ja passiivista istumista, mutta liikuntaryhmäläiset vähensivät television ääressä viettämäänsä aikaa selvästi enemmän kuin muut tutkitut, vaikka heitä ei tähän erityisesti kannustettu. Näin ollen myös heidän diabetesriskinsä oli pienempi.

Yhteydet havaittiin riippumatta siitä, miten paljon osallistujat harrastivat liikuntaa vapaa-ajallaan, mikä on linjassa aikaisempien tutkimusten kanssa. Niissä löhöily on yhdistetty sydänriskien suurentumiseen riippumatta siitä, miten paljon liikuntaa henkilö lisäksi harrastaa.

Tutkijat pitävät havaintojaan tervetulleena osoituksena liikunnan lisäämisen kokonaisvaltaisista vaikutuksista terveyteen. Liikunnan lisääminen todennäköisesti myös vähentää fyysisesti passiivista oleskelua, mikä pienentää diabetesriskiä entisestään.

Tulokset julkaistiin arvostetussa Diabetologia-lehdessä.

UUTISPALVELU DUODECIM