‹ Takaisin

Terveys  |  06.08.2020   |  TARU VANHALA   |  INGIMAGE

Kouluihin ja varhaiskasvatukseen päivitetyt koronaohjeet

Opetus- ja kulttuuriministeriö ja THL linjaavat, että jatkossa varhaiskasvatukseen ja kouluun ei saa tulla hengitystieinfektio-oireisena ennen kuin mahdollinen koronavirustartunta on suljettu pois testeillä.

,

Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ovat päivittäneet koulutuksen järjestäjille ja oppilaitoksille keväällä antamaansa koronaepidemiaan liittyvää ohjeistusta.

Varhaiskasvatukseen, kouluun tai työpaikalle ei jatkossa saa tulla hengitystieinfektio-oireisena ennen kuin mahdollinen koronavirustartunta on suljettu pois testeillä.

Suosituksissa korostetaan myös hyvää käsi- ja yskimishygieniaa sekä tehostettua siivousta.

Vaikka koronavirustilanne on pysynyt Suomessa kesän aikana rauhallisena, suositusten noudattamainen on tärkeää erityisesti alueilla, joilla tartuntoja on viime aikoina esiintynyt. Varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja oppilaitoksissa tulee varautua myös siihen, että epidemiatilanne voi muuttua.

Altistuneet karanteeniin

Opetustilat on hyvä järjestää tavallista väljemmin ja tarpeettomia fyysisiä lähikontakteja tulee välttää. Varhaiskasvatus tulisi järjestää mahdollisuuksien mukaan niin, että ryhmiä ei sekoiteta tai yhdistetä. Myös varhaiskasvatuksen henkilöstön tulisi toimia saman lapsiryhmän kanssa. Alakouluissa opetusryhmät tulisi pitää erillään koulupäivän ajan.

Yläkoulussa ja valinnaisissa aineissa opetusryhmä voi vaihtua, mikäli opetusta ei voitaisi muutoin toteuttaa. Lukion ja ammatillisen koulutuksen, korkeakoulujen sekä vapaan sivistystyön lähiopetuksessa olisi hyvä noudattaa 1–2 metrin turvavälejä. Mikäli opetusta järjestetään suurelle osallistujajoukolle, on suositeltavaa hyödyntää etäyhteyksiä.

Jos varhaiskasvatuksessa, koulussa tai oppilaitoksessa todetaan koronavirustartunta, mahdolliset altistuneet pitää jäljittää ja asettaa karanteeniin 14 vuorokaudeksi. Koronavirustartunnan saaneen on oltava pois vähintään 14 vuorokauden ajan oireiden alkamisesta ja niin, että hän on ollut vähintään kaksi vuorokautta oireeton.