‹ Takaisin

  |  10.11.2017

Kuluttaja-asiamies kielsi Suomen Apteekkia harhauttamasta kuluttajia

Suomen Apteekki –nimellä esiintyvä yritys ei saa jatkossa käyttää apteekki-sanaa kuluttajia harhaanjohtavalla tavalla puhelinmarkkinoinnissaan. Kyse ei ole oikeasta apteekista.

,

Kuluttaja-asiamies on kieltänyt puhelinmarkkinointia harjoittavaa Oy Suomen Apteekkiyhtiöt Ab:tä käyttämästä apteekki-sanaa puhelinmarkkinoinnissaan kuluttajia harhaanjohtavalla tavalla. 

Suomen Apteekki on myynyt puhelimitse esimerkiksi Kiinassa valmistettuja vitamiineja sekä luontaistuotteita ja lisäravinteita noin parin vuoden ajan.

Kuluttajille on voinut jäädä myyntipuheluista vaikutelma, että soitto tulee oikeasta apteekista.

Yritys ei kuitenkaan ole oikea apteekki eikä sillä ole viranomaisen myöntämää apteekkilupaa.

Kuluttajat ovat lisäksi valittaneet yrityksen painostavasta myynnistä, harhaanjohtavasta markkinoinnista ja ilman tilausta lähetetyistä paketeista ja laskuista.

Kuluttajalehti uutisoi elokuussa, että yli 80 ihmistä oli ollut kuluttajaneuvontaan yhteydessä Suomen Apteekin puhelinmyynnin takia pelkästään alkuvuoden aikana.

Suomalaiset apteekit eivät tee puhelinmyyntiä

Suomen Apteekkariliitto korostaa, että suomalaiset apteekit eivät myy tuotteita puhelimitse.

Kuluttajaliitto ja Apteekkariliitto varoittivat jo syksyllä 2015 kuluttajia verkossa tai puhelimitse myyntiä harjoittavista valeapteekeista. Apteekki-nimellä verkossa tai puhelimitse esiintyvä yritys ei välttämättä ole apteekki.

Laillisen apteekin verkkopalvelun eli verkkoapteekin tunnistaa yhteiseurooppalaisesta tunnuksesta, josta klikkaamalla pääsee kansallisen lääkeviranomaisen ylläpitämään luetteloon kyseisessä EU-maassa toimivista laillisista verkkoapteekeista. Jos luettelossa ei ole mainintaa verkkoapteekista, se on laiton.

Harhaanjohtavasta tai muuten asiattomasta puhelinmarkkinoinnista voi tehdä sähköisen ilmoituksen kuluttaja-asiamiehelle tai puhelimitse 029 553 6901.

ELINA AALTONEN

Kuva: Ingimage. Kuvan henkilö ei liity tapaukseen.