Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

  |  16.12.2016

Lääkekorvauksiin ja apteekkiasiointiin muutoksia ensi vuonna

Peruskorvattavista reseptilääkkeistä voi jatkossa saada Kela-korvauksen vasta, kun edellinen lääke-erä on käytetty lähes kokonaan. Tavoitteena on vähentää kotiin kertyvien ylimääräisten lääkkeiden määrää ja sitä kautta lääkehävikkiä.

Yhteiskunnan lääkekustannukset ovat kasvaneet vuosi vuodelta. Vuonna 2015 Kela korvasi reseptilääkkeitä lähes 1,4 miljardin euron arvosta.

Uudet ja aikaisempaa kalliimmat lääkkeet kasvattavat korvausmenoja. Jotta rahat riittävät uusiin lääkkeisiin myös jatkossa, lääkekustannusten kasvua on hillittävä.

Hallitusohjelmassa on päätetty, että Kelan lääkekorvausmenoja leikataan 150 miljoonalla eurolla vuodesta 2017 lukien. Osa säästöistä toteutettiin jo vuonna 2016 niin, että vuodelle 2017 jäi 134 miljoonan euron säästötavoitteet.

Keskeisiä uusia säästökeinoja ovat lääkeyritysten välisen hintakilpailun lisääminen, lääkejätteen vähentäminen, rationaalisen eli järkevän lääkehoidon edistäminen sekä muiden diabeteslääkkeiden kuin insuliinivalmisteiden siirtäminen alempaan erityiskorvausluokkaan. Muutokset tulevat voimaan vuoden 2017 alussa.

Lue Terveydeksi!-lehdestä tarkemmin, mitä muutoksia korvauksiin ja apteekkiasiointiin on tulossa. >

VIRPI EKHOLM, TIINA KUOSA