‹ Takaisin

  |  09.03.2017

Lemmikki voi vähentää kohtalokkaita sydänoireita

Lemmikkejä pitävät ikäihmiset saattavat elää hieman muita pitempään.

,

Yhteys havaittiin verenpainetautia potevilla seitsemänkymppisillä australialaistutkimuksessa.

Tulokset perustuvat runsaan neljän tuhannen keskimäärin 72-vuotiaan australialaisen yksitoistavuotiseen seurantaan. Osallistujista 86 prosentilla oli ollut lemmikki jossain vaiheessa elämäänsä ja 36 prosentilla oli lemmikki myös tutkimuksen aikoihin.

Lemmikin omistajien riski menehtyä sydän- ja verisuonitaudin oireisiin seurannan aikana oli 26 prosenttia pienempi kuin ikätovereiden, joilla ei ollut lemmikkejä missään vaiheessa elämää. Myös aiempi lemmikin omistajuus liittyi vähäisempään kuolleisuuteen, mutta yhteys oli hieman heikompi.

Aiemmissa tutkimuksissa lemmikin omistajien on havaittu pärjäävän muita paremmin mm. sydänkohtauksen jälkeen, mutta kaikissa tutkimuksissa hyötyjä ei ole löytynyt. Yleensä lemmikkien terveyshyötyjä on selitetty niiden vaikutuksilla omistajiensa sosiaaliseen elämään sekä fyysiseen aktiivisuuteen.

Tutkimus julkaistiin Journal of Hypertension -lehdessä. Seurannan aikana 500 osallistujaa menehtyi sydän- ja verisuonitautioireisiin.

UUTISPALVELU DUODECIM