Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

  |  07.12.2015   |  JENNI JUNTUNEN

Lihavuus laskuun

Lihavuus on edelleen suuri terveyshaaste niin Suomessa kuin maailmalla. Vaikka aikuisten lihominen on tasaantunut viime vuosina, silti viidesosa 20–54-vuotiaista suomalaisista on lihavia.

Aikuisilla puhutaan lihavuudesta, kun painoindeksi on yli 30. Lihavuutta esiintyy myös yhä useammin nuorilla: ylipainoisten nuorten osuus kaikilla kouluasteilla on kasvanut vuosituhannen alkuun verrattuna. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen vuoden 2015 Kouluterveyskyselystä selviää, että jopa 15 prosenttia perusopetuksen kahdeksannen ja yhdeksännen luokan oppilaista on ylipainoisia.

Ensi vuonna uuden toimikautensa aloittava kansallinen Lihavuus laskuun – Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta -ohjelma keskittyykin muun muassa lasten ja nuorten lihavuuden ehkäisyyn. Ohjelman tavoitteena on myös edistää terveyden tasa-arvoa sekä tehostaa koulujen ja kotien välistä yhteistyötä lihavuuden ehkäisemiseksi.

– Ohjelmalla halutaan ensisijaisesti edistää lasten, nuorten ja koko perheen terveellisiä elintapoja keskittyen erityisesti terveellisiin ruokatottumuksiin ja liikuntaan sekä istumisen vähentämiseen, kertoo tutkimusprofessori Tiina Laatikainen.

Lisätietoja: thl.fi