‹ Takaisin

  |  25.09.2014

Lihavuus lisää ainakin kymmenen syövän vaaraa

Liikakilot ja lihavuus ovat brittitutkimuksen mukaan osallisena ainakin kymmenen syövän synnyssä.

Brittitutkijoiden tekemä Lancet-lehdessä julkaistu tutkimus on suurin koskaan tehty lihavuuden ja syöpien yhteyttä käsittelevä tutkimus. Se perustuu yli 5 miljoonan yli 16-vuotiaan keskimäärin 8-vuotiseen seurantaan. Seurantojen aikana lähes 170 000 osallistujaa sairastui syöpään.

Tutkijat havaitsivat monien syöpien riskin sitä suuremmaksi mitä lihavampi potilas oli. Jokaista yhden painoindeksipykälän nousua kohden etenkin riski sairastua kohtusyöpään suureni huomattavasti.

Myös virtsarakon, munuaisten, kohdunkaulan ja kilpirauhassyövän sekä leukemian ja mahdollisesti myös maksa-, paksusuoli-, munasarja- ja rintasyövän sairastumisriskit suurenivat painoindeksin suurentuessa. Yksi painoindeksiyksikkö tarkoittaa käytännössä noin 2–3 kiloa.

Jos havaitut yhteydet ovat kausaalisia ja selittyvät todella liikakilojen syöpävaikutuksilla, lihavuus on merkittävä väestön syöpäriskiin vaikuttava terveysongelma etenkin länsimaissa. Jos maailman väestö jatkaa lihomista kuten on tapahtunut lähivuosikymmeninä, monien syöpien määrä tulee myös kasvamaan.

UUTISPALVELU DUODECIM