‹ Takaisin

  |  10.10.2016

Liikunta torjuu istumisen terveyshaittoja

Tuoreen katsaustutkimuksen mukaan liikuntaa pitää kuitenkin harrastaa paljon ja päivittäin.

Istuminen ja fyysisesti passiivinen elämäntapa on monissa tutkimuksissa yhdistetty terveysriskeihin, mutta nuo riskit voi pitkälti välttää harrastamalla lisäksi liikuntaa. Tulokset perustuvat kuudentoista aikaisemman tutkimuksen aineistoihin.

Kahdeksan tuntia päivässä istuvien pitää tutkimuksen perusteella harrastaa 60–75 minuuttia kohtalaisen raskasta liikuntaa päivittäin, jotta istumisen terveyshaitat kumoutuvat. Katsauksessa keskityttiin tutkimuksiin, joissa selvitettiin istumisen ja liikunnan yhteyksiä osallistujien kuolleisuuteen.

Verrattuna paljon liikkuviin ja korkeintaan neljä tuntia päivässä istuviin riski menehtyä tutkimusten 2–18-vuotisten seurantojen aikana oli 12–59 prosenttia suurempi osallistujilla, jotka istuivat paljon ja liikkuivat vähän.

Vaikka runsas liikunta esti istumiseen liittyvän lisäkuolleisuuden, samaa ei havaittu tutkimuksissa, joissa tarkasteltiin television katseluun käytettyä aikaa. Niiden perusteella yli kolme tuntia päivittäin television ääressä viettävät menehtyivät seurantojen aikana muita todennäköisemmin riippumatta siitä, kuinka paljon he liikkuivat muulloin. Tämä voi selittyä muun muassa napostelulla, tutkijat kirjoittavat.

Tulokset vahvistavat nykykäsitystä fyysisesti passiivisen elämäntavan haitallisuudesta ja viittaavat siihen, että terveysriskejään pienentävien kannattaisi liikkumisen lisäämisen ohella vähentää television ääressä loikoilua.

Tutkimus julkaistiin arvostetussa Lancet-lehdessä. Analysoituihin tutkimuksiin oli osallistunut yli miljoona miestä ja naista.

UUTISPALVELU DUODECIM