Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

  |  08.12.2017

Lisänäyttöä punaisen lihan ja diabeteksen yhteydestä

Runsaasti punaista lihaa sisältävä ruokavalio voi tuoreen tutkimuksen mukaan suurentaa riskiä sairastua tyypin 2 diabetekseen.

,

Vaikutus saattaa osittain liittyä lihan sisältämään hemirautaan, joka on hemoglobiiniin sitoutunutta rautaa.

Tutkimukseen osallistui 63 000 Singaporessa asuvaa kiinalaista 45–74-vuotiasta miestä ja naista. Osallistujat arvioivat ruokavaliotaan tutkimuksen alussa, minkä jälkeen heitä seurattiin yhdentoista vuoden ajan.

Seurannan aikana 5 200 osallistujalla todettiin tyypin 2 diabetes. Punaista lihaa eniten syövien riski sairastua oli tulosten perusteella noin 20 prosenttia suurempi kuin punaista lihaa vain vähän syövien.

Havainnot vahvistavat aiempien tutkimusten näyttöä punaisen lihan ja tyypin 2 diabeteksen välisestä yhteydestä ja vihjaavat sen osittain selittyvän lihan sisältämällä hemiraudalla. Hemirauta voi kehossa lisätä oksidatiivista stressiä ja sitä kautta esimerkiksi vaurioittaa haiman beeta­soluja sekä edistää diabeteksen syntyä.

Lähde: Uutispalvelu Duodecim