Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

  |  17.12.2019   |  UUTISPALVELU DUODECIM   |  INGIMAGE

Marihuana altistaa jo nuorena aivoverenkiertohäiriöille

Amerikkalaistutkimuksen mukaan marihuanaa käyttävien riski aivoverenkiertohäiriöihin on lähes kaksikertainen verrattuna samanikäisiin, jotka eivät käytä sitä.

,

Marihuanaa ainakin kymmenenä päivä kuukaudessa käyttävät saattavat sairastua aivoverenkiertohäiriöihin muita todennäköisemmin. Yhteys havaitaan jo alle nelikymppisillä ja nuoremmilla, tuore tutkimus osoittaa.

Tutkimus perustuu 44 000 yhdysvaltalaisen 18–44-vuotiaan kyselytutkimusvastauksiin. Osallistujista 14 prosenttia oli käyttänyt marihuanaa edeltävän kuukauden aikana.

Tulosten mukaan marihuanaa käyttävät olivat sairastuneet aivoverenkiertohäiriöön lähes kaksi kertaa todennäköisemmin kuin samanikäiset, jotka eivät kertoneet käyttävänsä sitä. Riski oli vielä hieman suurempi osallistujilla, jotka käyttivät marihuanaa ainakin kymmenen kertaa kuukaudessa.

Marihuanan käyttäjät myös tupakoivat ja käyttivät runsaasti alkoholia todennäköisemmin kuin muut, mutta marihuanan ja aivoverenkiertohäiriöiden yhteys näkyi senkin jälkeen, kun nämä huomiotiin analyysissa.

Aiemmissa tutkimuksissa on saatu samansuuntaisia tuloksia, mutta tulokset eivät silti riitä osoittamaan, että havaittu aivoverenkiertohäiriöiden ja marihuanan käytön yhteys johtuu vain ja ainoastaan marihuanasta. Aivoverenkiertohäiriöt ovat myös varsin harvinaisia nyt tutkituissa ikäryhmissä, joten riskit eivät yksilötasolla välttämättä ole kovin suuria. Käytön yleistyessä pienetkin riskit voivat tosin näkyä väestötasolla.

Tutkimus julkaistiin lääketieteellisessä Stroke-lehdessä.

Uutispalvelu Duodecim