‹ Takaisin

  |  08.06.2015

Melanooma yleistyy hurjaa vauhtia

Paras tapa pienentää sairastumisriskiä on välttää turhaa auringonottoa ja käyttää riittävän tehokkaita aurinkosuojavoiteita ja muita suojautumiskeinoja.

Melanooma-ihosyöpä on yleistynyt Yhdysvalloissa hurjasti muutamassa vuosikymmenessä, tuore tutkimus osoittaa. Tapaukset ovat kaksinkertaistuneet 30 vuodessa. Melanooma diagnosoidaan jopa 65 000 yhdysvaltalaisella joka vuosi.

Yhdysvaltojen tartuntatautien valvonta- ja ehkäisykeskuksen tiedot osoittavat melanoomatapausten määrän tuplaantuneen vuosina 1982–2011. Kun 1980-luvulla keskimäärin 11 yhdysvaltalaista sadastatuhannesta sairastui, vuonna 2011 luku oli jo 23.

Jos kehitykseen ei puututa, viranomaiset pelkäävät melanooman yleistyvän entisestään ja tapausten määrän kaksinkertaistuvan nykyisestä vain viidessätoista vuodessa. Tämä tarkoittaisi lähes 150 000 uutta sairastumista ja lähes 20 000 melanoomakuolemaa joka vuosi.

Melanooman riski on suuri etenkin paljon auringonvalossa aikaa viettävillä ja herkästi ihonsa polttavilla. Myös runsasluomisuus lisää riskiä. Paras tapa pienentää sairastumisriskiään on välttää turhaa auringonottoa ja käyttää riittävän tehokkaita aurinkosuojavoiteita ja muita suojautumiskeinoja. Myös solarium altistaa melanoomalle, tutkimuksista tiedetään.

Suomessa melanoomaan sairastuu vuosittain yli 1 300 henkilöä.

Tutkimuksesta uutisoi British Medical Journal.

UUTISPALVELU DUODECIM