Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

  |  04.04.2016

Muistisairaita ei tueta tarpeeksi

Muistisairaat ja heidän läheisensä eivät saa riittävästi tukea kotona asumiseen, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Muistiliiton Muistibarometri-tutkimuksesta.

Muistisairaus on yleisin syy ympärivuorokautiseen hoitoon, ja muistisairaiden määrä kasvaa väestön ikääntyessä.

Muistisairaan hoito ja tukeminen osataan heikoimmin terveysasemilla, missä kotona asuvan muistisairaan asiantunteva hoito ja seuranta tulisi kuitenkin järjestää.

– Riittämättömät palvelut kotona lisäävät tehostetun palveluasumisen tarvetta. Perustarpeiden täyttäminen, kuten ateriapalvelut, eivät riitä, Muistiliiton järjestöjohtaja Anna Tamminen sanoo.

Monet keskeiset palvelut toteutuvat heikosti eikä muistisairaan jaksamista tueta. Ilta-, yö- ja viikonloppuhoitoa on riittämättömästi, kotiin tarjottavia sijaishoitajia tarvitaan lisää, ja omaislomia pidetään liian vähän. Myönnettyjen kuljetuspalvelujen määrä on vähentynyt.

– Ilman kuljetuspalveluja harrastukset ja ystävät jäävät. Oman kodin tai laitoksen vangiksi jääminen rajoittaa elämää ja heikentää sen laatua, muistuttavat Alzheimerin tautia sairastava Jouko Alho ja puolisonsa Marja-Leena.

Tutkimuksen mukaan Suomen kuntien muistiystävällisyys on epätasaista: osassa on vahvasti panostettu muisti-sairaiden palveluihin ja hyvinvointiin, kun taas toisaalla palvelut laahaavat kansallisen muistiohjelman tavoitteiden perässä.

Monessa suhteessa suunta on kuitenkin oikea. Esimerkiksi etenevien muistisairauksien hoitoon ja muistisairaiden tukemiseen koulutettuja muistikoordinaattoreita on yhä useammassa kunnassa. Heti diagnoosin jälkeen saatavat palvelut, kuten neuvonta, ovat lisääntyneet kymmenen vuoden aikana.

JENNI JUNTUNEN