Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

  |  16.11.2016

Nälkäpäivä-keräyksellä rahoitettua kriisiapua tarvitaan kotimaassakin

Mitä jos menettäisit hetkessä kaiken omaisuutesi, henkilöllisyyspapereista lähtien.

Vaikka henkilövahingoilta vältyttäisiinkin, kodin tuhoutuminen tulipalossa on henkisesti raskasta. Lisäksi se aiheuttaa lukuisia käytännön ongelmia.

Suomen Punainen Risti auttoi viime vuonna kotimaassa uhreja yli sadassa tulipalossa. Katastrofirahaston tuella kotinsa menettäneille taataan ensimmäisten päivien ajaksi tarvittaessa hätämajoitus, vaatteita ja muita välttämättömiä tavaroita sekä neuvontaa ja keskusteluapua.

– Järkyttyneenä ei välttämättä tule ensimmäisenä mieleen, mitä kaikkia käytännön asioita täytyy hoitaa. Moni on kiittänyt siitä, että joku on neuvomassa ja auttamassa järjestelyissä, Punaisen Ristin kotimaan avun vapaaehtoinen Virpi Laine kertoo.

Laine on auttanut 11 vuoden aikana kotinsa menettäneitä yli kymmenessä tulipalossa.

– Yhdestä kerrostalopalosta jäi mieleen pieni tyttö, jonka lempipehmolelu oli jäänyt palaneeseen asuntoon. Löysimme hänelle vastaavan näköisen uuden lelun, ja kun hän sai sen syliinsä, maailma näytti pelastuvan.

Lue lisää SPR:n Nälkäpäivä-keräyksestä osoitteessa nalkapaiva.fi.

JENNI JUNTUNEN