‹ Takaisin

  |  31.08.2018

Oiva opettaa stressinhallintaa

Jos syksyn pimeys ja kiireet saavat mielen maahan ja hermot kireälle, Oivasta voi olla apua. Se on suomalaistutkijoiden kehittämä hyvinvointiohjelma ja mobiilisovellus, jonka avulla voi lievittää stressiä, kohentaa mielialaa ja löytää lisää mielekkyyttä elämään.

,

Ohjelman harjoitukset sisältävät toiminnallisia ja pohdittavia tehtäviä sekä vinkkejä arkipäiväisiin tilanteisiin. Harjoitukset perustuvat hyväksymis- ja omistautumisterapian menetelmiin ja soveltuvat esimerkiksi stressin, alakulon, ahdistusoireiden tai uniongelmien lievittämiseen tai liikunta- ja syömistottumusten muuttamiseen.

Ohjelmassa on neljä harjoituskokonaisuutta, joilla opitaan tietoista läsnäoloa, ajatusten ja tunteiden käsittelyä, omien arvojen tunnistamista sekä kehon hyvinvointiin ja rentoutumiseen liittyviä taitoja. 46 harjoituksesta suurin osa kestää vain 2–3 minuuttia, ja niitä onkin helppo tehdä esimerkiksi bussissa, työtauolla tai nukkumaan mennessä. Sovellus ohjaa tekemään harjoituksia tietyssä järjestyksessä, josta voi halutessaan poiketa.

Maksuton Oiva-sovellus on ladattavissa iPhone-puhelimiin. Harjoituksia voi tehdä myös selaimessa osoitteessa oivamieli.fi.

Kuva: Pexels

Julkaistu: Terveydeksi! 3/2018