‹ Takaisin

  |  10.04.2018

Paljon antibiootteja käyttäneet mahdollisesti suurentuneessa suolistokasvainten vaarassa

Suoliston bakteerikannoilla ja niiden muutoksilla voi olla vaikutusta suolistosyöpien kehittymiseen.

,

Aikuisiässä paljon antibiootteja käyttäneet saattavat tuoreen tutkimuksen mukaan olla muita suuremmassa vaarassa sairastua paksu- ja peräsuolisyöpään.

Tulokset laajentavat ja vahvistavat näkemystä, jonka mukaan suoliston bakteereilla on osansa suolistosyöpien synnyssä.

Tulosten perusteella runsaasti antibiootteja aikuisiässä käyttäneiden paksu- ja peräsuolissa oli syövän esiasteina pidettäviä adenoomakasvaimia noin kolmanneksen todennäköisemmin kuin saman ikäisillä, jotka olivat käyttäneet tuskin lainkaan antibiootteja.

Riskit nähtiin yli 60-vuotiailla osallistujilla, jotka olivat olleet antibioottikuureilla yhteensä vähintään kaksi kuukautta ikävuosina 20–39 tai 40–59. Viimeaikaiset antibioottilääkitykset eivät liittyneet adenoomiin.

Vastaavaa yhteyttä antibioottien ja adenoomakasvainten väliltä ei tiettävästi ole aiemmin havaittu, mutta antibioottikuurit on yhdistetty suurentuneeseen paksu- ja peräsuolisyövän riskiin useammassakin tutkimuksessa. On myös viitteitä siitä, että suoliston bakteerikannoilla ja niiden muutoksilla voi olla vaikutusta suolistosyöpien kehittymiseen.

Antibioottikuurit sekoittavat bakteeritasapainon, joten tämä voisi selittää nyt havaitun yhteyden. Antibioottien lisäksi kuitenkin moni muukin tekijä on voinut vaikuttaa adenoomien kehittymiseen, joten tulokset pitää varmistaa lisätutkimuksissa.

Tutkimus julkaistiin lääketieteellisessä Gut-lehdessä. Siihen osallistui 16 600 naista, joista 1 200 suolistosta löydettiin adenoomia kolonoskopiassa.

UUTISPALVELU DUODECIM

Kuva: Ingimage