‹ Takaisin

  |  22.07.2015

Parikymppisen verenpaine voi kertoa keski-iän sydänriskeistä

Nuorena aikuisena mitattu hieman koholla oleva verenpaine saattaa ennustaa myöhemmin keski-iässä ilmaantuvia sydänoireita.

Yhdysvaltalaistutkimuksessa havaittu yhteys pitää varmistaa uusissa tutkimuksissa, mutta samankaltaisia tuloksia on saatu aikaisemminkin.

Nyt julkaistujen tulosten perusteella miehillä ja naisilla, joiden verenpaine on hieman kohonnut, mutta yhä normaalilukemien puolella 18–30-vuotiaana, todetaan keski-iässä enemmän sydämen vasemman kammion vajaatoimintaa, joka voi kehittyä varsinaiseksi sydämen vajaatoiminnaksi.

Varhaisen verenpaineen lisäksi hyvin moni muukin seikka on voinut vaikuttaa tuloksiin, mutta jos havaitut sydänmuutokset todella johtuvat osallistujien hieman kohonneesta verenpaineesta, verenpaineen varhainen kontrolloiminen ja alentaminen voisi estää monia sairastumisia keski-iässä ja myöhemmin. Verenpainetta pidetään normaalina, kun se on alle 130/85 mmHg.

Tutkimukseen osallistui 2 500 miestä ja naista, joita seurattiin kahdenkymmenen vuoden ajan. Seurannan aikana osallistujien verenpaine mitattiin seitsemän kertaa. Tutkimuksen lopussa osallistujille tehtiin myös sydänkuvaus.

Tutkimus julkaistiin Journal of the American College of Cardiology -lehdessä.

UUTISPALVELU DUODECIM