Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

  |  01.04.2015

Reseptien elinaikaa pidennetään

Lääkemääräysten voimassaoloaika pitenee vuodesta kahteen 2017 alusta lähtien. Myös e-reseptin uudistamisaikaa pidennetään.

Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut asetuksen lääkemääräysten voimassaoloajan pidentämisestä vuodesta kahteen vuoteen. Asetus astuu voimaan vuoden 2017 alusta.

Muutos ei koske huumausainelääkkeiden ja pääasiassa keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden lääkemääräyksiä eikä ammatin harjoittamista varten määrättyjen lääkkeiden lääkemääräyksiä. Niiden voimassaoloaika on edelleen yhden vuoden.

Myös sähköisistä lääkemääräyksistä annettua asetusta muutetaan siten, että e-resepti voidaan uudistaa 16 kuukauden sijasta 28 kuukauden kuluessa alkuperäisen lääkemääräyksen antamisesta.

Uudistus vähentää lääkäreiden reseptien uusimiseen käyttämää työaikaa ja vapauttaa sitä muihin tehtäviin.

Uudistuksen odotetaan tuovan myös selvää säästöä vuosina 2018–2019. Kuntien kustannusten ennakoidaan vähenevän kolme miljoonaa euroa kumpanakin vuonna.

INKERI HALONEN