Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

  |  22.09.2021   |  TARU VANHALA   |  INGIMAGE

Ruutuajalla yhteys lasten kielenkehitykseen

Taysissa toteutetun tutkimuksen mukaan runsas ruutuaika voi haitata pienten lasten kielellistä kehitystä. Tulokset viittaavat, että lasten sanavarasto kehittyy nykyään aiempaa hitaammin.

,

Taysin tutkimuksessa vanhempia pyydettiin kuvaamaan lapsensa sanavarastoa, sanojen yhdistämistä, puheen ymmärrettävyyttä, sormella osoittamista ja ohjeiden noudattamista.

Tutkimustuloksista selvisi, että mitä enemmän aikaa lapsi ja vanhemmat viettivät sähköisten medioiden äärellä, sitä vähemmän lapsella oli käyttösanastoa. Päivittäiseen sähköisten medioiden käyttöön laskettiin aika, joka vietettiin television, erilaisten toistolaitteiden tai muiden sähköisten laitteiden parissa.

Puolitoistavuotiaista lapsista noin kahdella kolmasosalla (69%) oli korkeintaan 20 sanan sanavarasto, ja kolmasosalla (36%) oli käytössä korkeintaan viisi sanaa. Kaksivuotiaista vajaa kolmasosa (32%) käytti korkeintaan 40:ä sanaa.

Luvut ovat pienempiä kuin aiemmissa tutkimuksissa, ja vaikuttaakin siltä, että lasten sanavarasto kehittyminen on hidastunut.

- Tämäkin tutkimus viittaa siihen, että lapsen toimintakyvyn kehittymiseen vaikuttaa lapsen ja vanhempien yhteisen tekemisen määrä ja se, mitä tehdään, millä tavoin, ja kuinka usein, sanoo tutkija, apulaisylilääkäri Marja Asikainen Taysin foniatrian poliklinikalta.

Myös vanhempien elektronisten laitteiden käytöllä voi olla vaikutusta lapsen kielelliseen kehitykseen. Esimerkiksi laitteiden usein toistuva vilkuilu voi kapeuttaa keskustelun ja puuhailun sisältöä lapsen kanssa.

Puheen kehittyminen vaatii jokapäiväistä vuorovaikutusta

Tutkijat toteavat, että sähköisten medioiden käyttö voi olla myös harmitonta tai lapsen toimintakykyä kehittävää, mikäli lapsella on runsasti aikaa muillekin puuhille ja sähköisten välineiden sisältö on valittu mielekkäästi.

Tutkimuksessa huomioitiin ruutuajan ohella myös esimerkiksi päivittäinen kuvakirjojen lukeminen lapsen kanssa, sekä nukkumisaika. Sanavarasto havaittiin olevan pienempi niillä lapsilla, joille ei luettu kuvakirjaa päivittäin.

Sähköisten medioiden käytöstä johtuva vähäisempi kielellinen vuorovaikutus voi olla haitallista erityisesti lapsille, joilla kielelliseen kehitykseen liittyy muitakin haasteita. Puheen kehittyminen vaatii jokapäiväistä vuorovaikutusta ja erilaisten sanojen kuulemista. Tulevaisuudessa saatetaankin tarvita aiempaa enemmän kielellisen kehityksen tukea lapsille.