‹ Takaisin

  |  24.11.2015

Sähköisen reseptin uusiminen onnistuu nyt verkossa

Omasta sähköisestä reseptistä voi tehdä uusimispyynnön lääkärille Omakanta-palvelun kautta.

Uusimispyynnön voi tehdä reseptistä, jolla on jo ostettu lääkettä ja joka on määrätty enintään 16 kuukautta sitten.

Lääkäri ei välttämättä uusi reseptiä, jos kyseessä on kuuriluontoinen valmiste, esimerkiksi antibiootti tai yskänlääke, jonka määrääminen edellyttää potilaan tutkimista.

Lääkäri voi jättää reseptin uusimatta myös, jos lääkkeen tehoa ja turvallisuutta potilaan hoidossa ei ole arvioitu edellisen 16 kuukauden aikana tai jos alkuperäinen lääkemääräys on määrätty muualla, eikä terveydenhuollon yksikön käytössä ole riittävää tietoa potilaan hoidosta.

Reseptit uusitaan ensisijaisesti omassa hoitavassa yksikössä, esimerkiksi terveysasemalla, jossa olet asioinut aikaisemmin.
Uusimispyynnön voi tehdä edelleen myös apteekissa.

TIINA KUOSA

Omakanta on kansalaisille tarkoitettu verkkopalvelu, jossa voi tutustua omiin hoitotietoihin ja sähköisiin reseptitietoihin sekä päättää terveyteen liittyvistä asioista.

Omakanta-palveluun >
Ohjeita uusimispyynnön tekemiseksi >