Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

  |  09.10.2015

Sunnuntaina vietetään Maailman lihavuuspäivää

WHO:n tuoreen Euroopan terveysraportin mukaan lihavuus on yksi maanosan tärkeimmistä terveyshaasteista.

Maailman ensimmäistä lihavuuspäivää vietetään Suomessakin ensi sunnuntaina 11.10.

Lihavuuspäivän on lanseerannut World Obesity Federation. Päivän tarkoituksena on lisätä tietoisuutta lihavuuden terveysriskistä ja kiinnittää huomiota lihavuuden ehkäisyn tärkeyteen.

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan joka viides 20–54-vuotiaista suomalaisista on lihavia. Aikuisten lihoaminen on taittunut vuosituhannen alkuun verrattuna, mutta ylipainoisten nuorten osuus kaikilla kouluasteilla on kasvanut.

WHO:n tuoreen Euroopan terveysraportin mukaan lihavuus on yksi maanosan tärkeimmistä terveyshaasteista.

THL:n koordinoiman kansallisen Lihavuus laskuun – Hyvinvointia ravinnosta ja liikunnasta -ohjelman päätavoitteena on väestön lihomiskehityksen kääntäminen laskuun.

Ruokavalio- ja liikuntaneuvontaa saa apteekeista

Asiantuntijaproviisori Saija Leikola Suomen Apteekkariliitosta iloitsee uudesta, kansanterveyden kannalta tärkeästä päivästä.

Lääkeneuvonnan lisäksi terveysneuvonta ja kannustaminen terveellisiin elintapoihin ovat merkittävässä roolissa apteekeissa.

– Noin 500 apteekissa on sydän-, diabetes- tai astmayhdyshenkilö. Heidän kauttaan viestiä terveellisen ruokavalion, painonhallinnan ja liikunnan merkityksestä saadaan vietyä apteekkien asiakkaille ja sidosryhmille erityisen hyvin.

Lisäksi Suomessa on 130 Liikkujan Apteekkia, joissa erityisesti huomioidaan terveysliikunta osana lääkeneuvontaa.

Liikkujan Apteekit tekevätkin alueellista yhteistyötä liikunta- ja terveystoimijoiden kanssa ja ainakin muutamissa apteekeissa kirjoitetaan myös liikkumislähetteitä.

INKERI HALONEN