Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

  |  06.04.2020   |  UUTISPALVELU DUODECIM   |  INGIMAGE

Suomalaiset ovat yksi maailman niskakipuisimmista kansoista

Yli 30-vuotiaista suomalaista naisista neljä kymmenestä ja miehistä 2–3 kymmenestä on viimeksi kuluneen vuoden aikana kärsinyt niskakivusta. Tuore tutkimus perustuu lähes 200 maan terveystietoihin vuodesta 1990 lähtien.

,

Suomalaiset ovat yksi maailman niskakipuisimmista kansoista yhdessä norjalaisten ja tanskalaisten kanssa, tuore tutkimus osoittaa. Tutkimus perustuu 195 maan tietoihin vuosilta 1990–2017.

Vuonna 2017 globaalisti noin 3 600 ihmistä sadastatuhannesta poti niskakipuja, mutta Suomessa luku oli lähes 5 800. Tanskassa niskakipuisia oli noin 5 300 sadastatuhannesta ja Norjassa lähes 6 200 sadastatuhannesta.

Niskakivut eivät ole erityisemmin yleistyneet vuodesta 1990, mutta väestön vanhenemisen ja väestön kasvun myötä entistä useammat elävät niskakipuisina. Vuonna 2017 niskakivuista kärsi arviolta 290 miljoonaa ihmistä ja niihin sairastui 65 miljoonaa ympäri maailmaa. Niskakivut vaivaavat etenkin keski-ikäisiä.

Tutkimus julkaistiin BMJ-lehdessä.

Yli 30-vuotiaista suomalaista naisista neljä kymmenestä ja miehistä 2–3 kymmenestä on viimeksi kuluneen vuoden aikana kokenut niskakipua. Yleisin niskakivun syy on niskan ja hartioiden lihasjännitys, joka johtuu esimerkiksi huonoista työasennoista. Liikunta ehkäisee niskakipujen kehittymistä.

Uutispalvelu Duodecim