Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

Terveys  |  04.06.2021   |  TARU VANHALA

THL linjasi maskien käyttöä rokotetuilla

Kaksi rokoteannosta saaneet voivat tavata muita ihmisiä kotioloissa ilman maskia ja turvavälejä. Julkisilla paikoilla ja julkisessa liikenteessä maskisuositus on kuitenkin yhä voimassa.

,

Täysin rokotetut ihmiset voivat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) arvion mukaan tietyin edellytyksin tavata muita ihmisiä kotioloissa varsin turvallisesti myös ilman maskia tai turvavälejä.

Täysin rokotetulla tarkoitetaan ihmistä, joka on saanut koko rokotussarjan eli Suomessa käytettävillä koronarokotteilla kaksi rokoteannosta. Edellytyksenä on, että toisen annoksen saamisesta on kulunut vähintään viikko, jotta rokotuksen suojateho on ehtinyt kehittyä riittävän vahvaksi. Uudet ohjeistukset koskevat myös ihmisiä, jotka ovat sairastaneet laboratoriotestillä todetun koronainfektion ja saaneet ainakin yhden koronarokoteannoksen vähintään viikkoa aikaisemmin.

Täysin rokotetet voivat tavata keskenään ilman maskia tai turvavälejä yksityisissä sisätiloissa, kuten kotona tai kesämökillä. Täysin rokotettu voi myös tavata yksityisissä sisätiloissa rokottamattomia ihmisiä, jotka ovat kaikki samasta kotitaloudesta. Edellytyksenä on, että kukaan rokottamattomista ei kuulu vakavan koronavirustaudin riskiryhmään.

Täysin riskitöntä kohtaamista ei ole

Arkielämässä uudet ohjeistukset tarkoittavat esimerkiksi sitä, että täysin rokotettu voi kutsua täysin rokotettuja ystäviä kotiinsa syömään ilman maskeja ja turvaväliä. Isovanhemmat voivat tavata rokottamatonta lastaan ja tämän lapsia, jos lapsi ja lapsenlapset ovat terveitä eivätkä kuulu vakavan koronavirustaudin riskiryhmiin.

- On tärkeää tiedostaa, että niin kauan, kuin virus kiertää laajasti väestössä, täysin riskitöntä kohtaamista ei ole. Kenelläkään ei myöskään ole velvollisuutta kertoa rokotuksestaan tai sairaudestaan muille. Jos rokotuksista ja riskiryhmistä ei ole varmuutta, on aina varminta käyttää maskia ja pitää turvavälit, muistuttaa THL:n ylilääkäri Otto Helve.

Uudet neuvot perustuvat koronarokotteita koskeviin tutkimustuloksiin. Tutkimusten mukaan koronarokotus vähentää koronaviruksen erittymistä merkittävästi ja siten ehkäisee viruksen tarttumista ihmisestä toiseen. On kuitenkin hyvä muistaa, että rokotus ei aina estä tartuntoja kokonaan.

Muut suositukset maskin käytöstä ennallaan

THL:n antama maskisuositus, joka koskee maskin käyttöä esimerkiksi julkisessa liikenteessä, kouluissa ja julkisissa tiloissa, pysyy ennallaan yhtä lailla rokotetuilla kuin rokottamattomillakin. Se, missä tiloissa ja tilanteissa maskia tulee käyttää, vaihtelee alueen epidemiavaiheen ja alueellisten suositusten mukaan.

- Maskeja tarvitaan edelleen, sillä koronan leviämisen riski on olemassa ja tartuntaryppäitä syntyy yhä. Olemme ihmisten sinnikkyyden, varotoimien ja rokotusten ansiosta yhdessä saaneet epidemian kääntymään laskusuuntaan ja siitä kannattaa pitää kiinni, Helve kannustaa.