Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

  |  21.04.2015

Tupakoijat altistavat lapsensa sydänsairauksille

Passiiviselle tupakoinnille kotonaan altistuvat lapset saattavat sairastua muita todennäköisemmin sydän- ja verisuonitauteihin aikuisena.

Tuoreen tutkimuksen perusteella heidän valtimoissaan on sydänoireille altistavia muutoksia jo 30–40-vuotiaana.

Pitkälti suomalaisvoimin tehty tutkimus perustuu vuodesta 1980 kerättyihin seurantatietoihin 1 300 suomalaisesta, jotka olivat 3–18-vuotiaita tutkimuksen alkaessa. Osallistujien kaulavaltimot tutkittiin heidän ollessa keskimäärin 36-vuotiaita.

Tulosten perusteella kotonaan tupakoinnille lapsena altistuneiden kaulavaltimoista löytyy aikuisena ateroskleroottisia kovettumia selvästi enemmän kuin savuttomien vanhempien lapsilta. Tämä havaittiin riippumatta monista sydänsairauksille altistavista riskitekijöistä.

Kaikki tupakoivien lapset eivät kuitenkaan olleet samanlaisessa vaarassa vaan riski riippui siitä, miten paljon lapset altistuivat tupakansavulle. Lapsuusiässä kerättyjen verinäytteiden perusteella tutkijat pystyivät selvittämään, että valtimomuutokset olivat harvinaisempia, jos vanhemmat olivat onnistuneet rajoittamaan lastensa altistumista.

Havainnot paitsi vahvistavat passiivisen tupakoinnin haittoja lasten terveydelle myös viittaavat siihen, että vanhemmat voivat vähentää lastensa altistusta, vaikka eivät pystyisi tupakointia vielä lopettamaan. Tämä voi onnistua esimerkiksi välttämällä tupakointia lasten lähettyvillä.

Tutkimus julkaistiin arvostetussa Circulation-lehdessä.

UUTISPALVELU DUODECIM