Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

  |  27.12.2018

Uutta näyttöä istumisen vaaroista

Suuren osan päivästä istuvat ovat tutkimusten mukaan suurentuneessa vaarassa menehtyä muun muassa sydän- ja verisuonitauteihin ja syöpään, mutta tuoreen tutkimuksen valossa lista näyttäisi olevan huomattavasti pidempi.

,

Vähintään kuusi tuntia päivässä istuvat menehtyivät 20 vuoden seurannan aikana mihin tahansa kuolinsyyhyn noin viidenneksen todennäköisemmin kuin alle kolme tuntia päivässä istuvat.

Tutkijat tarkastelivat tarkemmin kaikkiaan 22 eri kuolinsyytä, ja niistä 14 oli yhteydessä istumiseen. Listalla ovat muun muassa sepelvaltimotauti, aivoverenkiertohäiriöt, syöpä, diabetes, munuaistauti, keuhkoahtaumatauti, itsemurha, vatsahaava, Parkinsonin tauti, Alzheimerin tauti ja monia hermoston ja tuki- ja liikuntaelinten sairauksia.

Aineisto ja analyysi eivät paljasta, miksi istuminen lyhentää elinikää, mutta mahdollisia selityksiä on useita. Vähäinen liikunta saattaa olla yksi syy, mutta monissa tutkimuksissa istumisen haitat on nähty myös liikuntaa harrastavilla. Todennäköisesti ylipaino, epäterveellinen ruokavalio ja muut elintavat selittävät osan. Myös epäsuotuisat vaikutukset aineenvaihduntaan voivat olla yksi syy.

Tutkimukseen osallistui 130 000 seurannan alussa tervettä miestä ja naista, joista 49 000 kuoli keskimäärin 20-vuotisen seurannan aikana.

UUTISPALVELU DUODECIM