‹ Takaisin

  |  23.02.2018

Verenohennuslääke suojaa muistia

Ruotsalainen tutkimus osoittaa, että verenohennuslääke pienentää eteisvärinäpotilaan riskiä sairastua verisuoniperäiseen muistisairauteen.

,

Tutkimuksessa tarkasteltiin lähes puolta miljoonaa ruotsalaista, joilla oli todettu eteisvärinä. Heistä reilut 26 000 sairastui dementiaan tutkimusjakson aikana eli vuosina 2006–2014.

Alle puolet eteisvärinäpotilaista käytti verenohennuslääkitystä tutkimusjakson alussa. Heidän riskinsä sairastua muistisairauteen oli 29 prosenttia pienempi kuin verrokeilla.

Lääkehoidon aikana dementiariski oli jopa 48 prosenttia pienempi kuin potilailla, jotka eivät käyttäneet veren hyytymistä estävää lääkitystä.

Verenohennuslääkitys suojasi muistia sitä tehokkaammin, mitä varhaisemmin se aloitettiin.

Varfariinin ja uudempien, suorien antikoagulanttien välillä ei havaittu eroja.

Kuva: Pexels