Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

  |  10.12.2014

Vesipiippu ja nuuska tiet tupakkaan

Vesipiipun polttelu on itsessään haitaksi terveydelle, mutta vesipiippua polttavat ovat myös muita alttiimpia aloittamaan perinteisen tupakoinnin. Sama näyttäisi koskevan nuuskaa.

Tiedot käyvät ilmi yhdysvaltalaistutkimuksesta, jossa 1 600 yhdysvaltalaista 15–23-vuotiasta haastateltiin kahdesti vuosina 2010–2013.

Tutkimuksen alussa 1 050 osallistujaa kertoi olevansa savuttomia. Heistä 70 oli kuitenkin polttanut vesipiippua ja 20 käyttänyt nuuskaa.

Kun tutkijat vertasivat tutkimuksen alussa kerättyjä tietoja seurannan päätteeksi kerättyihin, he havaitsivat vesipiippua tai nuuskaa kokeilleiden alkaneen tupakoida selvästi todennäköisemmin kuin muiden nuorten. He alkoivat tupakoida muita todennäköisemmin ja myös tupakoivat enemmän.

Yhdysvaltalaisten tulokset osoittavat, että vesipiippua ja nuuskaa kokeilevat nuoret kokeilevat myös muita tupakkatuotteita ja alkavat tupakoida todennäköisemmin kuin muut saman ikäiset. Tulosten perusteella ei kuitenkaan voi sanoa johtiko vesipiippu- ja nuuskakokeilut tupakointiin vai olisivatko kyseiset nuoret kokeilleet savukkeita joka tapauksessa.

Vesipiippujen terveyshaittoja ei ole tutkittu kovin paljon, mutta niissä poltettavat seokset sisältävät usein tupakkaa ja haitat ovat todennäköisesti samansuuntaisia. Savukkeita polttavaan verrattuna vesipiippua polttavat hengittävät helposti moninkertaisen määrän savua samassa ajassa.

Tutkimus julkaistiin Jama Pediatrics -lehdessä.

UUTISPALVELU DUODECIM