Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

  |  25.07.2018

Yksi mittaus ei riitä verenpaineen määrittämiseen

Kohonneen verenpaineen diagnoosi perustuu useana eri päivänä tehtyjen mittausten keskiarvoihin.

,

Verenpainemittauksissa on liian paljon vaihtelua, jotta yksittäistä mittausta voitaisiin pitää luotettavana, tuore tutkimus vahvistaa. Mittauksia tulisikin aina tehdä useampia tai käyttää esimerkiksi vuorokausimittausta.

Tiedot käyvät ilmi sveitsiläistutkimuksesta, jossa 800 potilaan verenpaine mitattiin neljä kertaa kahden minuutin välein. Ensimmäistä mittaustulosta verrattiin muiden mittausten keskiarvoon.

Tulosten perusteella ensimmäisen ja myöhempien mittaustulosten välillä on huomattavaa vaihtelua varsinkin systolisessa verenpaineessa. Yli puolella potilaista systolisessa verenpaineessa oli tulosten välillä ainakin 5 mmHg:n ero ja neljänneksellä jopa yli 10 mmHg:n ero. Lisäksi osalla potilaista verenpaine oli koholla ainoastaan ensimmäisessä mittauksessa, joten heidät olisi diagnosoitu väärin, jos lääkäri olisi tehnyt tulkintansa vain sen perusteella.

Havainnot tukevat nykykäytäntöä, jonka mukaan kohonneen verenpaineen diagnoosi perustuu useana eri päivänä tehtyjen mittausten keskiarvoihin. Parhaan kuvan saa vuorokausimittauksella, jossa potilas kantaa mukanaan laitetta, joka automaattisesti mittaa verenpaineen useita kertoja eri vuorokauden aikoina. Vuorokausimittaus paljastaa myös piileviä tapauksia, jotka eivät tule esiin vastaanotolla sekä ns. valkotakkiverenpaineesta kärsiviä, joiden mittaustulokset ovat korkeat vain lääkärin vastaanotolla.

Tutkimus julkaistiin Heart-lehdessä.

UUTISPALVELU DUODECIM