Tärkeä tiedote   |  14.03.2024  Rikkivaseliinivoidetta syyhyn hoitoon valmistavat apteekit

‹ Takaisin

  |  09.07.2015

Palanut iho voittaa

Kannustaako tämä kuvakilpailu oikeaan aurinkokäyttäytymiseen?

Hiljattain Maikkari julkaisi life style -verkkosivuillaan kilpailun: ”Hellesäät hellivät auringonpalvojia viikonloppuna suuressa osassa maata. Punoittavasta ihosta kannattaa ottaa nyt kaikki irti, sillä onnekkain voittaa hienon tuotepaketin!”. Huh, huh. Ja epäonnekkain sairastuu melanoomaan.

Tuntuu vähän erikoiselta kilpailulta. Luulisi, että kesällä olisi löytynyt muitakin ideoita. Voiko tällainen kisa kannustaa jopa polttamaan ihonsa, jotta voi osallistua?

Ihon palamiseen ei aina suhtauduta riittävän vakavasti. Aurinko on Suomen kesässä niin harvinainen vieras, että suojautuminen unohtuu, kun aurinko pilkistää pilvien raosta. Ihomelanooman tärkein riskitekijä on kuitenkin ihon palaminen lapsuudessa tai aikuisuuden kynnyksellä. Palamisen lisäksi myös iän aikana ihoon kertyvä aurinkorasitus näkyy okasolu- ja tyvisolusyöpinä ikääntyvällä väestöllä.

Suomessa melanoomatapausten määrä on lisääntynyt 1950-lukuun verrattuna miehillä viisinkertaisesti ja naisilla nelinkertaisesti. Vuodessa todetaan uusia melanoomatapauksia yli 1100. Se on aika paljon.

Tästä syystä myös Suomessa on syytä suojautua auringon UV-säteilyn aiheuttamalta palamiselta sen sijaan, että osallistuu tällaiseen kuvakisaan.

Lisää tietoa ihomelanoomasta ja sen tunnistamisesta löydät tästä.

Katariina Kalsta
Proviisori, Apteekkariliitto